Oli kerrassaan hyvä juttu, että vilkaisin sähköpostejani ennenkuin lähdin invataksillani Otaniemeen. Olisin nimittäin ollut aikamoisen koominen ilmestys E-salissa odottamassa luentoa...
Se talo oli uusi (niin, ensimmäiset olivat muuttaneet sisään päivää paria aikaisemmin), sen saattoi huomata heti. Mutta kyllä Otaniemen perinteitä oli noudatettu: se oli oikeastaan täysin kelvoton liikuntaesteiselle.
Tälläkertaa luennon alkupuolella käsiteltiin käsitteitä (jopas on karmeaa tautologiaa). Ilmeisesti ne ovat psykologien (tämä on tietenkin äärimmäisen kerettiläinen ajatus, mutta tuntuu siltä että humalisteille ovat tärkeitä nimenomaan sanat, eivät käsitteet niitten takana) mielestä äärimmäisen tärkeitä juttuja.
Mutta selitetään niitä käsitteitä.
Ongelma on se, etten oikeastaan muista niitä varsinaisia
sanoja, joita asioista käytettiin. Alkukirjaimen vain...
Luennoijaa auttoi kuva asiasta, niin minuakin! Eli tässäpä olisi jonkinlainen kuva asiasta:
Kyllähän tätä voisi soveltaa, jos olisin työelämässä. Mutta kun en. Kuulostaako katkeralta? Mutta kun se ei ole!
Nuo ideat olivat ihan hyviä. Ja jopa käyttökelpoisia!
Muistaakseni ei. Minä kun en odota tällaisen lapun palautukseen, vaan ulvon heti kysymykseni julki. Olen oppinut tällaisen pahan tavan muilla seminaareilla. Tuurilla kysymykseni voisi herättää jopa keskustelua (kuten oikein hyvin näette, minulla on vielä pikkuisen (ei, aika paljon) lapsenuskoa). Koska ihan sama ongelma voi olla jollakin muullakin. Heh...
Minä viihdyn parhaiten yksin, ilman kovin läheisiä sosiaalisia suhteita. Enkä minä niitä mitenkään luonnikkaasti luonut oltuani "tervekään". Nyt minulle on äärimmäisen hankalaa tulla pois kotoani!