Asumiseni

Asun yksiössä Leppävaaran keskustassa. Kokoa paikalla on 35,5 neliömetriä. Siis ihan kivasti! Asunto "antaa" etelään päin. Se aiheuttaa sekä ongelmia että mukaviakin juttuja:

Se on kolmannessa kerroksessa ja koska talossa ei ole hissiä, valinta saattaa tuntua aikamoisen kummalliuselta. No, olihan siihen syitä:

Sittenpä on joitakin kuvia asunnostani ja sen ympäristöstä.


Pohjapiirrustus.


Kuvia asunnostani

Sittenpä joitakin kuvia, jotta saat edes jonkinlaisen käsityksen asiasta:

Olohuoneeni. Se nyt jopa normaalia "siistimmän" näköinen, normaalisti se on kuin atomipommin jäljiltä.

 


Minä ainakin pidän tietokoneitani kovasti arvossa. Ne ovat tosin keittiön päässä, mutta se on itseasiassa asunnon paras paikka.

Täysikäännös tästä, niin tietää, miltä ydinaseisku näyttää. Eli tässä on ruokapöytäni kaikessa karmeudessaan.

Ja tässäpä on jonkinlainen kuva siitä ruoantekopuolesta.


Ajan kuluminen

Sittenpä näkymiä parvekkeeltani eri vuodenaikoina (kuvat ovat muuten vuodelta -97):

Päivä on 23.4. Puissa ei ole vielä lehtiä ja muutenkin on aikamoisen surkean näköistä!


14.5 tilanne alkaa olla edes pikkuisen lohdullisempi: lehdet ovat jo "melkein valmiita" ja ulkona on kohtuullisen mukava ilma.


Tämä kuva on napattu aika pian edellisen kuvan jälkeen 21.5.1997. Mutta muutokset ovat tuohon aikaan tosi rajuja: huomattava muutos on tapahtunut ja aamu- ja iltäpäivän välillä!
Nytpä lehtiä löytyy - ja paljon! Kuva on otettu 6.6.-97 klo 1920. Sittenpä joitain tietoja: kuvan ottohetkellä lämpö oli 22,6C, ylin lämpötila koko päivänä oli ollut 28,4C ja alin 7,6C. Aurinko nousi 4:01 ja laski 22:37.
Ja nyt on jo elokuun alku (tarkalleen, toinen päivä). Joku taiteilija on käyttänyt tästä väristä ilmaisua "vihreä mössö".
Nyt pitkä ja tuskallinen hellekausi on päättynyt! Myönnän, että tässä maassa on syntiä pitää moisesta asiasta. Mutta ei se mitään, minä olen syntinen! On elokuun 13 päivä.
Nyt on 11. syyskuuta. Ja vihdoinkin on saavutettu "normaalit" lämpötilat. Syyskuun alussa oli vielä useamman päivän ajan sikalämmintä! Nyt päivän korkein lämpötila oli 19,8C (aika lämminta, mutta anturi on aika lämpimässä paikassa) ja alin 11,1C.

Ja nyt tilanne 26.9.-97. Esimerkiksi tuo vastapäätä minua oleva puu (se on muuten vaahtera) on vielä vihreä. Ehkä väri pikkuisen samea, mutta vielä vaahteroiden valtaisa väriloisto ei ole puhjennut. Muuten, korkein lämpötila on ollut 15,6C ja matalin 5,2C. Eli vaihtelua löytyy melkoisesti!

Ensilumi tuli sitten 6.11. On se kerrassaan mukava juttu. Tosin kaikki liikenneohjelmat siunailevat, kuinka tämä lumi tuli niin yllättäen. Mikä yllätys se muka on? Paljon isompi yllätys olisi, jos ensilunta ei tulisikaan! Päivän korkein lämpötila oli 1,6C ja matalin -1,5C. Ei todellakaan mitään isoa lämpötilahaarukkaa!

Seuraavana päivänä lumi alkoikin sulaa vauhdilla pois. Se kehitti aikamoisen tiuhan sumun!

Ja sitten sitäseuraavana päivänä kaikki oli poissa!

Kuva tilanteesta suunnilleen viikkoa ensilumen jälkeen. Tosi masentavan näköistä! Ei lehtiä yhtään puissa, sataa. Ja ennenkaikkea, oin sikapimeää! Tämäkin kuva on otettu kahtakymmentävaille neljän!


Olli Arnberg <oar@arnberg.fi>

Vieraskirjani

Takaisin pääsivulle.