Mujunen uhkaili, ettei järjestäisi jo traditionaalisia synttäripippaloitaan. Kammottava ajatuskin! Kun vakuutin, että tupaantuliaiset on helpointa järjestää samalla, hän myöntyi ideaan (eli tänäkään vuonna ei tarvitse käyttää liekinheitintä sen jäteläjän (jota joskus juoppohulluuskohtauksessa kämpäksikin kutsutaan) raivaamiseen).

Eli päädyimme sitten järjestämään yhdistetyt

Mujusen kevytsynttärit

ja

Ollin tupaantuliaiset

Eli nytpä sitten oleelliset yksityiskohdat. Hommeli alkaa:

6.12.1997 klo 19.

Paikka on asuntoni (siis Ollin) joka on:

Rautakiskonkuja 5C32.

Puhelin sinne on:

515068

Tämä kutsu koskee tietenkin myös avecceja. Tenavat eivät ole kait erikoisen suotavia (kun paikalla riehuu kuitenkin kummeja joidenka tehtävänä pitäisi olla valvoa tenavien "kristillistä kasvatusta" (kyllähän varmaankin kiintoisia esimerkkejä paheksuttavasta käytöksestä löytyy)).

Sittenpä jotain menuntapaista. Kun kuitenkin olette kiinnostuneita asiasta...

Homma aloitetaan ihan traditionaalisella glögillä. Ja saattaa siinä olla jotain pikkupurtavaa sen kanssa (vaikkeihan sillä mitään merkitystä olekaan).

Ja sitten alkuruokaan (vakuutin Mujuselle, että nimenomaan se on tärkeä (jokseenkin legendoja ovat ilmeisesti ne jutut, että "olin Mujusen synttäreillä ja söin kaikkia ruokia")). Hän sitten suostui laatimaan "Savo-Karjalaisen Etanaorgian". Mutta hetkinen, eihän siellä mitään etanoita syöty. No, ei. Mutta se puutos korvataan sitäkin hirmuisemmalla voin käytöllä.

Kalkkuna skipataan, onhan tämä kevytversio.

Ja sittenpä kinkkuun. Sen kait kaikki tietävät? Mutta mukana on vain herneitä ja maissia (ja hirmuisesti valkosipulia (ja pikkumäärä ehkä ilmankin)). Ja bearnaise-kastiketta. Litra riittänee?

Jälkiruoan suhteen Mujusen suhtautuminen aika ambivaletti. Olen kyllä pyrkinyt ehdottelemaan muutamaa litraa suklaamoussea. Mutta jos ei, niin ei!

Paikalla on muuten kissa! Eli antihistamiinit napaan (silloin ei viinan juottamisellakaan ole juuri väliä, porukka on jo valmiiksi tillin-tallin). Busulee-nuvoota saa tuoda, muttei oo pakko...

Olli Arnberg

PS. On varmaankin ihan järkevää ilmoitella saapumisestaan/surkeasta poissaolostaan, jotta voisimme jotenkin valmistautua saapuvaan ihmishyökyyn.