MRIMRIIhan ensimmäiseksi minun pitää valittaa näiden kuvien kovin heikkoa laatua! Olin nimittäin jättänyt kamerassa päälle kaikkein lähimmänulottuvan tarkennuksen. Kuvista tulee silloin kovin mielenkiintoisia...
Ensinnä minuun piti saada kiinni kanyyli (siis suoneenmenevä
neula, jonkakautta voi sitten tutkimuksenkuluessaz työntää
jotain töhkää (kuulemma gadoliniumia) suoniin).
Ja voin vakuuttaa, että se on hankalaa, kerrassaan hankalaa.
Suoneni ovat syvällä ja pieniä. Mutta vieläpä
luikkaita. Hoitajanmielestä ongelman muodosti lähinnä
paksu ihoni.
Ja tässäpä itse härveli
on! Olen kuullut, että se vie ihan tajuttomia sähkömääriä.
Ja siellä on otettava ihan kaikki edes lievästikään
magneettiseen vivahtavat jutut pois. Siis esimerkiksi nuo housuni,
onhan niissä metallinen vetoketju.
Pään (tai kaulaahan siinä oikeastaan
kuvataan) ympärille tulee tuollainen härveli. Ja kaikenlaisia
lisätyynyjä, joilla varmistetaan pään asennon
säilyminen mahdollisimman tarkkaan samana. Niin - ja korvatulpat:
se kuvaus pitää melkoista mekkalaa.
Ja tuonne putkeen sitten. Syvälle.
Suunnilleen silleen, että nilkat näkyvät ulos.
Eli, jos ihmisellä on edes pieniä taipuksia klustrofobiaan,
täällä ne tulevat selvästi julki. Mutta sitä
pyritään kyllä tarkkailemaan: sydämen sykettä
ja verenpainetta seurataan (ne ilmeisesti nousevat rajusti paniikkikohtauksessa).
Ja kädessä on hälytin: jonkinlainen puristettava
pallo (ei mitään metallista...), joka antaa tiedon paineennoususta.
Ja tuossapa sitä tutkimusta tehdään.
Minut (tai oikeastaan nilkkani) voi nähdä vekottimessa.
Siinäpä sitä maataan sitten suunnilleen tunti.