KT 98 messut

Kävin noilla messuilla tiistaina 8.9.-98. Ja en tiedä, olenko oikeastaan tyytyväinen vai en.

Siis täytyy myöntää, että siellä oli valtaisa määrä iljettäviä juppeja. Siis sellaisia, joiden asemasta ihmiskunnassa on keskusteltu aika paljon. Minä kyllä pitäisin heidän kuuluvan ihmiskuntaan, mutta olen kylläkin vähemmistössä.

Sellaisia juppeja oli tietenkin myös esittelemässä tuotteita. Ja esittelyyn valmistaudutaan yleensä perusteellisesti: esittelyyn soveliaiden vaatteiden valinta, manikyyri, kauneuskäsittely ja kampaamo. Ja naisilla vielä paljon enemmän. Sitten olisi vielä tuotteeseen tutustuminen. Mutta sen voi jättää väliin - niin useimmat tuntuvat tekevän.

Elikkä nämä esittelijät saa täysin sekaisin esittämällä minkä tahansa "Miksi"-sanalla alkavan kysymyksen.

Kaikkialla oli rummutettu voimakkaasti, että AppleExpo-näyttely järjestettäisiin samalla. Paskanmarjat!!! Ei sitä voi sanoa oikeastaan yhtään miksikään! Onhan tämä aika voimakasta arvostelua, mutta en ollut mitenkään erikoisen tyytyväinen.

Ainakin olin aikamoisen tyytymätön uuteen iMac-tietokoneeseen. Se toimii hyvin ensimmäisenä tietokoneena. Mutta siihen ei voi varsinaisesti laajentua. Tai jos heittää kaikki vanhat vehkeet roskiin...


Olli Arnberg <oar@arnberg.fi>

Vieraskirjani

Takaisin pääsivulle.