Ökö jumpassa

Keskiviikkona 10.6.1998 otin Ökön mukaan jumppaan kanssani. Olin tietenkin kysynyt asiaa todella tarkkaan, siis kävisikö se. Ja kuulemma kävi päinsä.

Ihana paikka: täynnä mielenkiintoisia esineitä ja loukkoja, joihin voi näppärästi änkeytyä.

Ökö kulki invataksissa sylissäni. Ihan erinomaisen hyvin. Mennessä se ei tainnut huutaa ollenkaan, palatessa pikkuisen. Silloin se taisi olla jo väsynyt...

Jumppapaikassa on peili! Ja iso sellainen. Ja siellä oli ihan selvästi kissa, jopa aika vihainen sellainen. Ainakin se näytti köyristävän selkäänsä!

Valitettavasti tämä kuva on aika onnettoman surkea. Mutta minkäs sille voi.

Odotustilassa on juuri tällaisia tuoleja. Ja siinä tämä Ökö-kissa istui oikein kiltisti!

Kaikkien mahdollisten tutkimusretkien lomassa täytyy tietenkin käydä katsomassa, mitä Olli oikeastaan touhuaa.

Itseasiassa Ökö taisi olla tässävaiheessa kytkettynä. Kun tutkimusinto oli ihan ylenmääräisen suurta.

Kun Raija ei oikeastaan pidä kissoista! No, sellaisia ihmisiä on. Myöhemmin sain kuulla, että hänen hoidettavansa on allerginen kissoille. Kuulemma ei tosin noin pienille ja söpöille...

Omituista! Eihän Olli ole koskaan normaalisti tuollaisessa asennossa. Eikä oikeastaan tarvitsekaan sitä. Eli aika turhan tuntuista!

No, hälläpä väliä! Ihmiset saavat olla niin kummallisia kuin vain haluavat.

Tämä jumppaliike on ilmeisesti suunnattu vatsalihaksiin tai jotain sellaista.

Ja sittenpä löytyikin mukava paikka oikein kunnolla tarkkailla Olli-idiootin puuhaamista.

Ja tämän reissun jälkeen Ökö oli kuolemanväsynyt!

Ökö sai uudestaan mennä jumppaan 3.6.-99.

Ja sehän oli jännää! Viiksikarvat vain törröttivät harollaan. Silmät olivat rävähtäneet auki mahdollisimman pyöreiksi. Kun invataksi lähti liikkeelle Ökö pelästyi melkoisesti, ryntäsi syliini ja yritti kiivetä ylitseni. Mutta eipä se käynyt päinsä; minä vain puristin sitä kiinni.

Jumppapaikassa oli ihana puutarhakasvi. Ja peili, sieltä näkyi joku muu kissa!

Toimistotyöt ovat kerrassaan tärkeitä. Niin ainakin Ökö tykkää! No, eipä hänellä riittänyt kovinkaan pitkään mielenkiintoa istua tuossa: muutamaa mikrosekuntia myöhemmin hän häipyikin.

Tällaisessa oudossa ympäristössä Ökö tuntui pysyttelevän aika tiukasti kanssamme. Ja jos hän oli poissa surkea naukuminen puhkeaa aika äkkiä.

Jumppamatto oli ihan ihanaa materiaalia. Kynnet ummpposivat siihen aivan ihanasti. Materiaali oli melkein mukavampaa kuin Ollin pyörätuolin renkaissa.

Ja vihdoinviimein Ökö onnistui löytämään mieleisensä lelun: ilmeisesti se oli jonkinlaista lammasta esittävä pehmolelu. Varsinkin sen sarvia esittävät vahamöykyt olivat kerrassaan kivoja.

Vieraskirjani

Takaisin jumppapaikkaan.

Takaisin pääsivulle.