Terapauttini oli Anu Kaija, joka oli minulla viimevuonna. Tässä hän katselee edellisestä reissustani tekemääni WWW-juttua.
Hän oli muuten raskaana. Tästä kuvasta sitä ei näe, eihän? Kuitenkaan minä en huomaisi asiaa kuitenkaan.
On aika kummallista, että raskautta pidetään jotenkin häpeällisenä juttuna. Se on ihan kulttuurijuttu. Eikä todellakaan hyvä tai järkevä sellainen.
Anun jälkeen jumpparini oli Tommi Lehto.
My therapist is Anu Kaija. She was my therapist last
time. But she had to quit quite soon. Then my therapist was Tommi
Lehto.
Tällä vekottimella saatin mitattua pääni (tai oikeastaan siis niskani) liikkumisen suuruus. Ja tietenkin myös jokseenkin karmea virheasentoni.
One can easily measure movements of my head. And then my
"natural" position of my head. Okay, that position is
far from natural.
Jumppa päätetään oikeastaan aina lämmenneiden lihasten venyttelyyn. Ja myönnän auliisti tosiasiat: se on ihan varmasti tarpeeseen. Mutta eipä tieto siitä tee sitä mitenkään kivemmaksi: kidutus mikä kidutus...
After gym my muscles are stretched. I must agree, that it's important thing. But not pleasant, no!!
Siellä oli meneillään remontti (kosteusvaurioita vaikka kuinka & paljon). Eli esimerkiksi jumppa oli sijoitettu ympäriinsä. Itse olin useimmiten (oikeastaan melkein aina) "vanhan" rakennuksen luentosalissa. Jossa oli näin kammottavat kynnykset.
One did quite big renovations there. Dampness does quite
nasty things. We were scattered everywhere. Like into the lecturing
hall of the "old" building. There were these horrendous
things.
Kuntoutujille on osoitettu omatoimista kuntoutumista varten jumppasali. Jossa on kohtuullisen kattava valikoima kidutusvälineitä...
Yleensä homma aloitetaan kuntopyörällä. Sen vekottimen kanssa eräänlainen peräänantamattomuuteni on oikeastaan ongelma: läkähdytän itseni ihan liian aikaisin. Ilmeisesti sydänkohtauksen sovelias aika olisi pikkuisen myöhemmin.
All the patients should participate voluntarily to this torture!
And this is the stationary exercise cycle. One starts with
it.
Ja sitten löytyy härveleitä jokalähtöön.
Gadgets, zillions of them!
Toimintaterapia on aika tärkeä juttu. Tässäpä terapeuttini Minna Sulkakoski lukee kertomustani viimeisimmästä kerrastani siellä. Ilmeisesti tekstini oli edes suunnitellen hyväksyttävää. Mukana on hoitaja (jonka nimi on kuulemma Talvikki (ja sukunimeä en tiedä)), jota tuntuu vaivaavan voimakas kamerafobia: kun hän kuuli, että kamerani kävi, hän lähti kuin raketti pois.
This is my occupational therapist Minna Sulkakoski.
Toimintaterapeuteilla on käytettävissään
ihan todellinen palikkatesti. Idea on panna palikoita laatikosta
toiseen. Ja sitten toisella kädellä.
Toinen testi oli aika yksinkertaiselta kuulostava tikkutesti. Loodassa oli 9 tikkua. Ne piti panna reikiin. ja sitten takaisin loodaan. Kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta. Ja niin se paremmalla kädelläni onkin. Mutta ei todellakaan huonommalla: silloin testi lähinnä testaa sanavarastoni laajuutta ja värikkyyttä.
This is another type of test. Dexteriority, mostly.
Ja saamani (surkeat) tulokset kirjattiin tunnollisesti.
Then my test-score was written down.
Näyttää typerältä? No joo, voi olla niin. Mutta ideana on lähinnä parantaa käteni näppäryyttä.
This thing doesn't look like really wise! But the main idea
is to make dexterity of my hand better.
Ilmeisesti tällaisen hyperison solitaire-pelin pelaaminen parantaa oikean käteni tarttumaotetta. Juu, epäilemättä niin. Mutta kyllä vasen käteni voisi tulla mukaan...
This occupational therapy focuses on my right hand - my bad hand.
Sitten aloin puuhata Osmanrinkiä. Kun jotain piti...
Then I start to do this thing.