Tulin jumppaan aiemmin (ehkäpä ensimmäiset viitisen
vuotta) rollaattorilla. Mutta sitten se ei ollut ollenkaan hyvä
idea. Minulle oli tehty tosi iso leikkaus ja olin aika heikkona
sen jälkeen. Ja tietenkin lisäpalkintona on tämä
minua vaivaava ataksia
(kai sen voisi sanoa olevan sitä, että asiat menevät
tosi huonosti ihan äkkiä, vaikka kaikki on vaikuttanut ihan
hyvältä). Silloin voi käyttää joka jumpparin
inhoamaa sanaa: vaarallista).
22.4.2009
Digitaaliset
kamerat ovat hitaita! Kun laukaisinta on painettu "huipulla", olenkin
ehtihyt tuoda punnuksen alas ennenmkuin salama
räpsähtää.
Toinen ikävähkö ongelma on naamanilmeeni. Tai siis
oikeastaan sen puute! Käsittääkseni olen aikamoionen
toteemipaalu. Ilmeisesti tilanne on se, että jos ilme
värähtää naamallani, ollaan huomattavasti liian
pitkällä.
Ensinnä
punnusta molemmille puolille. Oikealla puolella ruhoani
käytetään ihan olematona painoa. Ja muutoinkin oikean
puoleni kanssa pitää olla aika varovainen.
Vasemmaalla kädelläni (siis nykyään
paremmallani) saan punnuksen suunnilleen tälle korkeudelle.
Ja voin vakuuttaa, ettei se ollut mitenkään iso hupi.
Oikea puoleni toimii vielä huonommin!
Sitten lopuksi
jalkaliikkeitä.
Siis tällainen polven nostaminen ei ole varsinaisesti helppo
juttu. Ei vasemmalla puolella eikä varsinkaan oikealla.
Inhottavuuden huippu saavutetaan liikkeessä, jossa pyrin
suoristamaan jalkaani. Se on molemmille jaloilleni
äärettömän ihottava juttu. Oikealla puolellani
kaikki mahdollionen (ja mahdoton myös) on jäykkänä.
Vasen puoli on omituisempi. Siinä kaikki kivut kohdistuvat
virtsarakkooni. Ja voin vakuuttaa ettei se ole mitenkään
kivaa!