My trip to hospital

I was at the hospital for 6.5 weeks. First 2 weeks in Töölö hospital for the operation, then rest of the time in Jorvi hospital for rehabilitation (physical therapy and such). It happened in the spring of year 1999.

Everything was caused by meningeoma-tumor (I don't know (or care) if I spelled that correctly). That's really very benign: it grows really mildly and never (okay, never say never...) sends any metastases. But it was in very malign place: very up in my spinal chord. Actually in place, where it connects to my brains. Last time it was operated about ten years ago. Now it was time to do that again. It was checked all the time with MRI.

I have stalled that operation as much as possible. I knew, that this operation has rather big risks. And I knew, it wasn't any pleasant experience. But now it has to be done.

Töölö hospital

I was admitted to the hospital at Friday March 19th. But then they took just some blood. The actual operation would be in Monday. So, Sunday evening here, that's just good. Okay, I did just that...

These blood-tests are rather problematic! Because such has been done done really many times. So, my veins are full of tiny scars. That modern vacuum-system would be really great thing. but in my case it simply doesn't work.

When I was admitted to the hospital, there was a lot of snow. When I was let out, there were hardly any...

Anesthesy-doctors want the EKG. Okay, okay...

 This is the office in Töölö. Normally here are few doctors and bunch of nurses. Compare this to luxurious Jorvi hospital.

This Töölö hospital is mainly for accident victims. Ones, that have broken limbs and such. And then the canteen wasn't accessible with them!

To the operation! I was given the medication before operation. So, I'm really, really tired. And I don't much care, what happens (hmm, is that actually the main idea of it).

Operation was made by professor Juha Hernesniemi. Assistant was doctor NTsau from Kenya. And then there were really much crowd. Anesthesia doctor. Nurses, a lot of them.

As You can see, I don't have any IV yet. That was done in operating room. And no, not to my left arm!

But then I got the sleeping stuff. Bye bye...

Then after operation this ward. This is not ICU. But only marginally less than that! These operations really require very intensive care afterwards.

Immediately after the operation, I was in breathing-machine. But I was at anesthesia all the time! That's really very nice!!

I've thought, that they cut all hair and beard away. No! I was really very surprised!

You can see the awful amount of tubes going in and out of all possible (and impossible, too) places.

This nurse is Kaisa Jacobsson.

The operation was done very near of temperature control center of my brain. So, I got some fever. It was handled with natural method: window open. And no blanket! Cold!

Then I was transferred to "normal" ward from the ICU. Or actually that some kind on "nearly-ICU". But You can clearly see from this picture, that I was yet in pretty bad shape.

I had pretty strong pain-medication (I felt just no pains, so those were quite strong stuff). I saw the opposite wall. And when I closed my eyes, I still saw it. Though in quite psychedelic colors and huge ant-like creatures on it. Pretty interesting!!

This tube was inserted, because my swallowing was really quite poor (that is, non-existing).

Inserting that tube requires only swallowing. But it was inserted just because I couldn't do it! So, just try, lungs or stomach (actually sometimes it came out from my mouth).

My mother tried feed me with some ice-cream. And sometimes I could eat small amount of it. But I can't definitely live on that. And one spoonful at wrong place would cause pneumonia.

My mother and father pushed me around in my wheelchair. And that was really very excellent thing. Otherwise I would have been in my bed about two weeks.

Hey, there You can see the belt, where I keep my insulinium-pump! That's really strange thing for surgeons. They really have no idea, what it is or how it is used.

And that hospital is really full of surgeons. These neuro-surgeons are really very specialized race (as You certainly know, they try to be specialists in extremely narrow field; finally they can do everything in practically nothing 8-).

But then there was some kind of specialist, a real professor. Though in rheumatology. They sent me there (that happened about ten years ago). That professor was really angry after my visit. A patient tells him, how things should be.

Okay, I got some kind of estimate. Which simply said: "no-one except patient understands that". The head-.nurse was really thrilled. I scared away that nosy professor. For more than ten years!

Here a nurse gives me food through that tube.

Again very same thing. It must be done quite regularly, because the amount food given isn't so big.

This nurse is "Maria Perä". She was there, when I was there previous time, about ten years ago! Then this same thing was operated three times!

She is student "Tuire Fränti".  And obviously she has noticed the camera!

Ari Mujunen informed people about this operation. Through e-mail, naturally. I gave him a list of addresses (only four).

M;y sister Anna had her son Pauli visited there, too. That day I had really very many visitors. Which was naturally very nice thing. But I wasn't very cheerful all the time. Very simple thing: I was just so tired. Everyone should understand that! It's allways nice thing to receive quests.

Jorvin hospital

Töölö hospital does the operation. And they are  really good at it. I think very near top in World. But getting patient into shape? That's not for them. Actually onxe can say, that doctors lose interest after operating patient.

So, I was moved to anotther place, Jorvi hospital in this case. I was in really bad shape in the beginning. Sometimes I had problems in breathing! But I was in rather nice shape, when I went out.

I was there! Several weeks! Quite long time, several weeks. And (as I said) I was in pretty bad shape in the beginning. Because the move from Töölö haspital was nearly too much for me!

Ökö visited trhere at basement. And she was quite happy. And she was really certain, that this time Olli can't escape. She is holding really tightly!

By the way, my camera went broken when I moved from Töölö to Jorvi. But Ari succeeded making change!

Office in Jorvi- This is really huge compared to Töölö. There it was really quite pityful!

This is the sight from window at end of isle of our ward. No snow now, and in the beginning there was quite much of it.

By the way, this road goes to my home. Maybe something like ten miles to right.

My personal nurse was Merja Rydenfelt. This system works really quite well, I think. For both of us. She is mixing thickening-stuff to water or maybe some juice.

There was a trainee, too.

This nurse obviously scared cameras (my father gave her name as "Helena Tina"). She really ran away every time I took my camera. But in month it was clear, that I succeeded.

I had personal nurse. She was my personal assistant nurse!

That nurse (Tuula Äotialho, my father said) obviously wants to Hollywood.

Jumpparini oli Nina Urho. Minä pidin aika usein hänen menetelmiään lähinnä sadistisina (siellä koulutuspaikassa niitä nimitetään määrätietoisiksi). Mutta kyllä ne kieltämättä toimivat erinomaisesti; hän sai sentään aikaiseksi niin uskomattoman hyvää jälkeä!

Hän tekim siis aivan valtaisan määrän hommaa. Ja luultavasti hän oli oikeastaan koko kuntoutukseni tärkein ihminen.

Tietenkin iso harjoittelijaporukka oli paikalla juuri sen epäkuntoisen kameran aikaan.

Ja kyllähän piti yrittää jonkinlaista jumpantapaista.

Niska on ihan kamalan vino: vinous on vain lisääntynyt ajan mittaan.

Tässä minä saatoin nähdä oikein realistisesti kuinka heikoksi kuntoni oli oikeastaan mennyt. Nämä jutut olivat nimittäin ihan helppoja ennen leikkausta.

Teimme jopa kotikäynnin asuntooni. Siinä oli aika paljonkin porukkaa mukana: Nina, jumppaopiskelija Valpuri, toimintaterapian opiskelija, minä ja toimintaterapeutti. Kuvan nappasi muuten taksikuskimme.

Asuntoni taisi olla liiankin hyvä! Kun mitään isompia parannusehdotuksia ei ollut!

Jumppaopiskelijana oli Valpuri (sukunimeä en todellakaan tiedä). Tässäpä hän sitten vääntää kaulaani tutkiakseen sen liikkuvuutta.

Sosiaalihoitaja tietää kaiken tietämisenarvoisen niistä asioista. Mutta uskoakseni asiat olivat jo aika paljolti kunnossa, jolloin hänelle ei jäänyt ihmeemmin hommia.

Puheterapeuttini oli Marja-Leena Pietilä. Itseasiassa hänen oleellisin tehtävänsä oli saada nielemiseni kuntoon.

Nielemisen onnistumista voi parhaiten tutkia videofluoroskopialla. Siinä "syön" jotain ja sitten röntgenillä katsotaan, meneekö kaikki oikeaan osoitteeseen. Tuo pyöreä pönttö seurasi ihan reaaliaikaisesti murkinan matkaa. Ja kyllähän se meni, ehkä pikkuisen hidastuneena tosin.

Tätä tutkimusta oli ehdottanut myöskin Töölön sairaalan puheterapeutti. Mutta ei siitä tullut yhtikäs mitään. Syöminen ei ollut siellä niin tärkeä asia - siis vielä.

Alunperin tutkimus oli sovittu jotain puoliyhdeksitoista tai jotain sinnepäin. Ja mukana piti olla puheterapeuttini ja iso läjä hoitajia (virallisesti he olisivat hoitamassa imuhärveliä, jos kaikki menisi pieleen; todellisuudessa lähinnä luokkaretkitunnelmissa katsomassa miten ruokaa syödään). Mutta röntgenosasto yllätti meidät: se otti minut jo etukäieen. Ennenkuulumatonta! Mutta puheterapeutti onnistui pelastamaan tilanteen: hän ilmeisesti vaati perusteellisempia tutkimuksia.

Sairaanhoitaja on muuten Mirka Pihlström.

Sitten kun syöminen on jo kohtuullisen hyvää, eikä siis edellytä jatkuvaa tarkkailua, voikin ruokailu tapahtua osaston päiväsalissa.

Mujusen Ari kävi täälläkin. Kivaa!

Jaksoin sentään sairaalan ala-aulaan.

Sisareni Annan lapset ovatkin onnistuneet esimerkillisellä tavalla tuhrimaan itsensä jäätelöllä.

Kanttiinissa oli Wapun kunniaksi simaa ja rosetteja! No, minullehan ne eivät käy (molemmat ovat aikamoisen sokerisia), mutta muille kyllä!

Siellä oli sitten laulaja ja säestäjä hänelle. Ja he esittivät keväisiä sävelmiä! Ei siis mitään uskonnollisia joikuja...

Tuulilla oli oikein hieno Wappuhattu. Mutta hän ei suostunut pitämään sitä päässään, jotta edes kohtuullisen kuvan olisi saanut napattua. Siksi tällainen aika surkea yritelmä.

Pauli hattu päässä ei ollut mikään ongelma. Tyylikäs hattu, vai mitä?

Anna ja Pauli.

Komea kuva Annasta.

Tuuli. Ensin ei hattu kelvannut. Sitten eivät rosetit. Ja sitten alkoi Pauli kiukutella jäätelövalinnoista. Kun isä oli valinnut ihan väärät lajit...

Tuuli oli löytänyt tuon keinuhevosen! Se oli sentään kiva juttu!

Taustalla näkyy pyörätuoli. Tässä kuppilassa ne sentään pystyvät olemaan, mutta helppoa se ei ole!

Jopas on iloisennäköinen lääkäri (kuulemma apulaislääkäri Krista Suomi). Syitä tähän iloisuuteen voi olla:

Hän oli ihan yhtä iloisella mielellä, kun näytin ensimmäistä versiota tästä. Eli voi olettaa, että iloisuus on jokin luonteenoikku - normaali suomalainenhan on suunnilleen hautajaistunnelmissa aina.

Mutta kuitenkin pääsin siis pois 5.5.-99.

Jälkitarkastus

Tiistaina 20.7.-99 olikin sitten vuorossa Töölön sairaalassa tehty jälkitarkastus. Jossa sitten todettiin, että tulevaisuudessa aina vuoden välein. Voi todeta, että vanha sanonta (sisätautilääkäri tietää kaiken, muttei osaa mitään; kirurgi osaa kaiken, muttei tiedä mitään (ja patologi tietää ja osaa kaiken, mutta liian myöhään)) kirurgeista pätee tässä tapauksessa oikein erinomaisesti, neurokirurgit edustavat luultavasti ihan ääripäätä. Enkä sano tätä missään tapauksessa moittivalla mielenlaadulla - leikkaussalilla he tekevät pieniä (ja isojakin) ihmeitä.

Suurin ihme tapahtui nyt tämän tarkastuksen yhteydessä. Minut nimittäin otettiin sisälle etuajassa. Sellaista ihmettä ei tapahdu Töölön sairaalasssa.

Sen määräaikaishuollon jälkeen kävin osastolla, jossa minua oli hoidettu vain muutamia kuukausia sitten. Kansliassa tuntui vallitsevan nyt todellinen sekasorto - tuollainen määrä porukkaa tuollaisessa tilassa.

Osaston oleskelutila. Oikealla oli (ja on yhä) telkkari. Muistan ihan selvästi, kuinka kävin pari kertaa katsomassa telkkariuutiset. Ja se oli jo melkoisen valtaisa ponnistus, jonka jaksoin juuri ja juuri.

Olli Arnberg <oar@arnberg.fi>

Vieraskirjani

Takaisin pääsivulle.