Nimpparini

Eli olen nyt saanut senkin epämuodikkaaksi!

Tilaamani taksi ei tullut millään. Loppujenlopuksi myöhästyminen oli 35 minuuttia. Kuskina oli - no joo, en minä nimeä muista! Mutta hänen syynsä tuo myöhästyminen ei ollut. Tarkoitus oli hommata kissoille uusi ruokakuppi. Mutta eipä se käynyt, koska invataksi oli niin kamalasti myöhässä. Kävin kuitenkin Anttilasta hakekemassa Pocahontas II videofilmin. Siinäpä riittää tenaville tölläämistä.

Siellä matkalla ostin kännykkääni uuden NiMH-akun. Eipä asialla sinänsä mitään tarvetta ollut, mutta heräteostos mikä heräteostos.

Kuskina poispäin toimi Oleg.

Sittenpä Uusmäkeen. Ja Ökö oli myös mukana.

Tälläkertaa söimme lakkakakkua. Siinä on käytetty kermavaahdon sijalla jostain kermakkeesta ja tuorejuustosta tehtyä vaahtoa. Yleensä (=lähes aina) silloin on mansikkakakkua. Mutta mansikka-aika on mennyt kuuman kesän myötä.

Tenavat olivat hoidossa Uusmäessä. Voin uskoa, että se oli aika rasittavaa. Pauli oli ilmeisesti nähnyt jonkin dokumenttiohjelman haista. Tai ainakin hän piirsi niitä innokkaasti.

Toinen äärettömän tehokas lapsenvahti oli telkkari! Jokin Disneyn piirretty, niin tenavat olivat liimaantuneina ruutuun.


Olli Arnberg <oar@arnberg.fi>

Vieraskirjani

Takaisin pääsivulle.