Elkom/Eltek 99

Tällaiset messut järjkestetään aina näin keväällä. Näki, että näytteilleasettejia oli paljon. Kun lamasta oli vihdoinkin päästy eroon, piti oikein kunnolla uhota. Toinen, erittäin silmiinpistävä, piirre oli se, että paikalla ei ollut yhtään tietokoneedustajaa. No joo, myönnän kyllä että niiden päästäminen messuille on kuin pirulle antaisi pikkusormensa. Mutta näin messut ovat hysteerisen tylsät! Kun kaikki on suunnattu vain hypervakaville ammattilaisille. Uskoisin, että "ammattilaisiakin" kiinnostaisi jonklin (ja muutamankin) osaston irroittelu?

Ihan ensimmäiseksi syömään jotain. Ököllä oli ollut juoksuaika, joten en olllut ihmeemmin nukkunut edellisenä yönä (enkä sitä edellisenä (enkä sitä)). Ja kuulemma FinnMetricin osastolla olisi. Kamaa heillä oli ainakin vaikka kuinka ja paljon. Ja aika monenlaisia.

Sisällä oli sitten jonkinlaista Tex-Mex -tyyppistä murkinaa. Tai oikeastaan upporasvassa keitettyjä erilaisia juttuja. Täytyy tosin sanoa, että siinä voi keittää vaikka kaalinpaloja ja ne ovat herkullisia...

Ilmeisesti vain yksi osasto oli ryhtynyt näinkin reippaasti limboilemaan. Kun insinöörien (sähkösellaisten eritoten) sukupuolijakauma on aika surullisella tavalla painottunut... Mutta kyllä nämä typsyt oli koulutettu oikein hyvin: välittömästi salamani välähdettyä he tulivat tunkemaan minulle firman esitettä. Mutta luinko sitä? Tiedänkö mitä tuotteita firma edustaa? Tiedänko edes firman nimeä?

Kaikkiin on ihan sama vastaus...

Sittenpä messujen ihmeisiin...

  Hmm, näyttää aika voimakkaasti aaltojuotoskoneelta. Tästä voi todellakin havaita sen, että näytteilleasettajilla tursuaa rahaa kaikkiin suuntiin: neljäksi päiväksi tällaisen hirviön raijaaminen ei ole varsinaisesti halpaa hupia. Eikä vekotin tunnu kiinnostavankaan ketään. Hmm, yksi kiinnostunut taitaa riittää oikein hyvin.  
Käytävää oli pitkin ja poikin. Ja parin hallin verran. Eli, jos halua riittää, niin kyllä siellä oli palavimmankin halun sammuttamiseen riittävä määrä matkaa...   Tosi pakkotahtinen liukuhihna! Ammattiliitot saisivat hepulin tuollaisesta.
  Siinäpä on aikamoinen kasa pihtela, sivuleikkureita ja vaikka mitä. Ja tässä oli vasta yksi seinällinen...  
Jotkut näytteilleasettajat olivat raahanneet paikalle tosi laajoja osastoja.    

Ja sitten messujen lopulla pitää ostaa namuja. Mutta kun ainoa sokeriton on Brunbergin suklaa (niin ja sokton-Sisut). Sokeriton laku, se tekisi kauppansa!!


Olli Arnberg <oar@arnberg.fi>

Vieraskirjani

Takaisin pääsivulle.