Tupaantuliaiset

Homma alkoi Pitäjänmäen jumpparin ja hänen apulaisensa käynnillä 10.12. Tosi valitettavaa, ettei minulla ole kuvia siitä!


Sittenpä olikin vuorossa kavereiden tupaantuliaiset. Siitä on kuvia - ihan sivullisen verran. Itseasiassa aika hämmästyttävää, että niinkin legendaarinen tilaisuus kuin "Mujusen synttärit" on ikuistettu vasta nyt! Tapahtuma-aikakin oli ihan oikea 6.12.


Sitten oikeastaa lähinnä sukulaisille järjestetyt pippalot. Ne tapahtuivat sunnuntaina 14.12.

Koko homma aloitettiin (minun suuresti inhoamallani) siivouksella. Tässä äitini on puuhaamassa jotain parvekkeeni oven edessä.

Kun tämä tapahtui joulunaikaan, oli jokseenkin selvää, että ainakin joulutorttuja oli. Ja pipareita sun muuta sellaista.

On muuten syytä huomata, että ne itsetehdyt joulutortut ovat sellaisia onnettomia känttyjä. Surkean pieniä ja muutenkin onnettomia. Pakastetaikinasta saa tehtyä tosi hyviä ja ihania. Isoja ja ennenkaikkea tuoreita.

Helmi-kissa ymmärsi ihan täydellisesti, miten valmisteluihin pitää suhtautua. Siinä vaiheessa, kun pikkutenavia tuli, se siirtyi hyvin liukkaasti sängyn alle.

Naapurinikin olivat paikalla. Tässä Laimi Junnila.

Ja sitten tässä Jouko (ja sitten sisarteni mies Mika)

Serkkuni Heikki Hyötyniemi ja hänen tenavansa.


Tässä tenava näkyy huomattavasti paremmin. Nimi on muuten Elias.

Yrjö-serkku (hän on se taustalla oleva) oli kirjoittanut kirjan, jota hänen vaimonsa tutkii innokkaasti.

Yrjö keskustelee (tosi kaukaisen) sukulaiseni Tarun kanssa. Taru oli ollut ratsastamassa ja poikkesi luonani hakemassa kirjoja joululahjoiksi. Ja hänethän napattiin ihan välittömästi pippaloihini.

Ja onnellinen kirjailija ruokapöydän äärellä...

Ja tässäpä minä sitten pöydän ääressä.

Tenavat (tässä Otto) touhusivat innokkaasti tietokoneeni kanssa. Olin ostanut oikeastaan juuri tätä varten "Pekka Piratti" -nimisen CDROM-levyn. Ja tenavat tuntuivat tykkäävän siitä...

 


Olli Arnberg <oar@arnberg.fi>

Vieraskirjani

Takaisin pääsivulle.