Jonkin
aikaa lounaan jälkeen oli toimintaterapiaa. Elikkä sitä
leipäkorin (minulla on jopa jonkinlaista käyttöä
sellaiselle) punomista. Ja kun hommasta pääsee jyvälle,
sujuu se sikamaisen hyvin.Invataksi tuli kymmeneltä aamulla. Ja kun on tottunut Synapsiassa oleviin pervoaikoihin, ei se tunnu mitehkään hirvittävän pahalta. Mutta en minä tosiaankaan halua oppis tuollaisia aikoja. Kaikkein kammottavinta olisi, jos "Pitskun jumpparit" oppisivat käyttämään sellaisia. Kn he ymmärtävät oikein hyvin, että liian aikaiset ajat eivät todellakaan toimi!
My cab came at 10AM. Earlier I would have considered that as awfully early. But here that timetable is quite normal. Hopefully my therapeuts in Pitäjänmäki don't notice that.
Jumppa oli yhdeltätoista. Olipahan taas varsinainen kokoelma sitä sun tätä... Homma aloitettiin urheiluhallissa mitatulla sadan metrin kävelyllä. Aikaa siihen meni kuutisen minuttia ja ihan muutama sekunti päälle. Sitten taisi olla vuorossa peukaloni huiteleminen ultraäänellä. Jotain pulsseja tai jotain. Mutta ongelmahan siinä on se, ettei mitenkään voi tietää, tapahtuuko yhtään mitään.
Sitten lopuksi oli tukikaulusten ihmettelyä. Ongelmana niissä on se, että pään koko paino (joka on tällä lajilla erittäinkin huomattava) menee tukeutumispaikkaan, tyypillisesti leukaan. Siinä jo puhuminenkin on hankalaa, saati sitten vaikkapa syöminen. Jos tukeutumispaikka olisi huomattavasti ylempänä (minulla olisi vaikkapa otsassa tilaa vaikka muille jakaa), homma sujuisi ruhtinaallisen hyvin.
Olen ollut epäilevällä mielellä noiden kaulusten suhteen: surkean heikot niskalihakseni surkastuvat kokonaan. Kyllä. Mutta jumpparin mukaan myös osittain ei. Nimittäin ne heikot lihakset kaipaavat ajoittain lepoa.
First thing here was gym. And it consisted of quite versatile thing. First thing was simply some kind of test of my walking. Hundred (okay, that's a bit more than hundred yards) meters roughly at six minutes. Then my thumb. Ultrasound to it. But I don't know, if that worked so well. Finally some kind of support-collar. Because You can easily see, that my neck is in very bad position!
Lounaalle.
Lunch!
Jonkin
aikaa lounaan jälkeen oli toimintaterapiaa. Elikkä sitä
leipäkorin (minulla on jopa jonkinlaista käyttöä
sellaiselle) punomista. Ja kun hommasta pääsee jyvälle,
sujuu se sikamaisen hyvin.
Katso valmista!
Then occupational therapy. I made a bread basket (I really need that). Actually, when I learned to do that, it was real fun.
Here it is in real use.
Päivä päättyi HydroJettiin. Jumppari oli kyllä merkinnyt ehdotuksen kuntosalista. Mutta ei, se vekotin rentoutti kuitenkin senverran mukavasti.
Then at the end was HydroJet. Therapeut thought, that something from fitness hall would be nicer. But no, I don't think so! HydroJet gave so nice and especially relaxed feeling.
Päivällinen ei todellakaan ollut mieleeni. Nimittäin murkinana oli nakkimunakas. Taattuvarmasti ruokaa, jota inhoan syvästi. Muna = hyi hitto!
I didn't like dinner! Because it was omelette. And I can't stand eggs.
Aamu alkoi uinnilla. Olen varmaankin jo aiemmin selittänyt, kuinka pidän uimisesta. Onhan sillä tietenkin huonotkin puolensa: olen sen jälkeen aikamoisen väsähtänyt.
Homma aloitettiin tälläkertaa selkäuinnilla. Kuulemma se lämmittää hyvin. Ainakin roiskunta on erittäin vakuuttavaa. Jokatapauksessa olin parin altaanvälin jälkeen aika väsähtänyt.
Harri vetää kuulemma jotain vammaisten laitesukellusta tai jotain sinnepäin. Kuinkahan järkevää se olisi? Siis vesi antaa erittäin miellyttävän "painottoman" tunteen. Mutta jos vain harvat ja valitut uimahallit olisivat mahdollisia, ei siinä olisi kovinkaan valtaisasti järkeä!
First thing this morning was a swim with Harri. I really enjoy that! Of course, I'm quite exhausted after swim. So, shin in the beginning of day, is really very bad idea! I did some kind of backstroke as warming. Anyway, I was really quite tired after it. Harri does some kind of diving to handicapped persons. Is thee any idea?
Jonkun (ei pidä todellakaan kysyä minulta kenen) piti katsoa tilannetta imusuonistoni suhteen.. Tilannehan on se, että imuneste jää seisoman suonistoon, kun lihasten pumppaavaa liikettä ei ole. Mikä tilanne minulla? Tarkastelun jälkeen tuli ratkaisuksi se, että tarvitsen kuulemma lievästi tukevan sukan vasempaan jalkaani.
Then someone looked me as lymfatheapy.
Sitten olikin vuorossa
Respecta. Se toimi läheisessä yhteistyössä
Orton-sairaalaa kanssa. Yritimme (jumpparini ja minä) selittää,
mitä oikeastaan taevitaan ja halutaan. Siis jonkinlaista
tukikaulusta tai jotain. Siis minulla on jo ennestään
kaksi. Ne ovat kummatkin oikeastaan täysin käyttökelvottonia.
Jo ehkäpä neljännestunnin käyttö tekee
käytön ihan mahdottomaksi.
That Respecta does some kind of very specialized king of
support things. Naturally they have "regular" ones.
But those aren't so challenging...
Tällainen konnagallera lähetettiin sinne. Kyllä digitaalikamerat ovat kivoja!
Here are some mugshots!
Sen jälkeen oli käsiryhmän vuoro. Tietenkin oli niin, että myöhästyin jo mutamia minuutteja. Mutta. Minulle oli annettu väärä osoite! Ja siinähän sitten etsittiin! Sitten vihdoin ja viimein oikea paikka löytyi. Koputin ovelle. Siihen vastannut ihminen vakuutti, että olin kyllä ihan oikeassa paikassa. Mutta kaikki olisi suunnilleen ohi muutaman minuutin kuluttua. Ettei siis kannata! Voi kyllä uskoa, että olin tosi tyytyväinen 8-(
Then was time for "hand group". Okay, I was a bit late. But not so much. But there was an error in the data I was given! One can easily imagine, that I certainly wasn't very pleased...
Sossuhoitaja oli auttanut minua käsiryhmän etsimisessä. Hän halusi täyttää pari viranomaisten kaavaketta. Olisin ollut jo valmis siihen ilman minkään käsiryhmän etsimistä.
Social worker had helped me finding that place. Now she wanted me (or actually data from me and then signature) to fill out some papers.
Tänne tuli käymään
Mamma ja Pappa yhdessä siskonlapsien Tuulin ja Paulin kanssa.
Pohjakerroksesta loytynyt pingis oli tenavien todellinen suosikki!
Then came Tuuli and Pauli. And they had very clear motivation:
ping-pong.
Uskomatonta! Kahtena peräkkäisenä päivänä syötäväksi kelpaamatonta ruokaa! Tälläkertaa kaalilaatikkoa. Tilannehan on se, että ainoa tapa saada kaalista edes lievästi, on läträtä vastaisia määriä siirappia. Ja se tekee murkinan täysin sopimattomaksi minulle - sen lisäksi inhoan kaalia...
Time for dinner. And it was cabbage! I really hate that. But the only way to make it edible, is syrup. So, I can easily decline from that.
Ihan ensimmäisenä oli toimintaterapiaa. Se oli aamukymmeneltä. Normaalisti olisin ollut suunnilleen raivoissani näinkin ammottavan aikaisessa ajasmta. Mutta nyt punoin sitä leipäkoria lopulliseen korkeuteensa.
Occupational therapy. It was at 10AM. Normally I would call this really bizarre time. But actually not now! That time felt like just nice! Now I made enough height for the bread basket.
Jumpassa oli taas ilmeisesti jonkinlaisia mittauksia. Mutta kivana yksityiskohtana oli jumpan oman sähkärin kokeilu. Alussa se oli aikamoisen surkeaa. Mutta sitten asioista alkoi päästä jyvälle ja sitten homma hoitui ihan mukavasti.
Then gym. Some kind of measurements. Again! But then there was something really nice. Because I tested their electrical wheelchair. And of course the beginning was really clumsy. But then! Yippee!
Tälläkertaa käsiryhmässä oli ideana pelata dominoa. Ja nimenomaan huonolla kädellä, mikä herättää tietenkin voimakkaan halun kiroilla.
Then I had the "hand group". There we played huge dominoes. With our "bad" hands. One really wants to swear...
Tässä vaiheessa jumppari oli halunnut kuntosalia minulle. Enpä tiedä, en oikein tykkää. Ja homman saikin vältettyä oikein hyvin: pyörätuoliani piti korjata. Oikeanpuoleisen kelausvanteen suojus lähtee irti. Ratkaisuna oli kietoa mustaa erkaa muutamissa kohdissa. Ja Ökö tykkäsi!
My gym therapeut wanted me to attend the fitness hall at least once! Okay, maybe that's really quite excellent thing. My education in schools made very clear impression, what I think about sports...
Keskivikkoiltaisin
käyn aina kotona. Matkan varrelta ajattelin ottaa sokerittoman
Runebergin tortun. Munkkivoressahan olisi Fazerin konditoria.
Sieltä! Invataksin kuski sai ostaa. Mutta siellä ei
kuulemma ollut! Minkälainen konditoria kehtaataa nimittää
itseään konditoriaksi? Ja kuskin mukaan myyjäkin
oli huomattavan tympeä!
No joo, ilman Ruunebergintorttuja. Ei voi mitään. Muttei se kivaakaan ole!
On Wednesdays I go to home. To greet cats and read e-mails.
This is the day of our national poet J L Runeberg. There's
a very special "tart" named after him. I wanted such,
naturally. But without sugar, of course. On way home I visited
a pastry-shop (?). They surely have such. But no! I think, I'm
going to complain to CEO of that company...
Normaali hoitajani
oli nyt lomalla. Sijaisena hänellä oli tämä
hoitaja. On tosin niin, että nimea minä en tosiaankaan
m uista hänen nimeään. Ihan taattuvarmasti hän
sanoi sen. mutta kun minun nimimuistini on mikä on...
Lisäksi olen lähestulkoon umpisokea, jos minulla ei ole silmälasejani. Tämä selityksenä sille, että tiedustelin, onko hän Virosta. Puheesta saattoi päätellä, ettei Suomi ollut hänen äidinkielensä. Mutta kuitenkin hän puhui erittäin hyvin.
Mutta kuulemma hän oli kurdi. Hups!
She was a sort of freelancer in nurse-job. Excellent idea,
I think.
Toimintaterapiaa
oli nyt vain puoli tuntia! Mutta leipäkorin viimeistelyyn
se riitti!
Only half an hour of occupational therapy. But that was
enough time to finish my bread basket.
Sitten oli neurokallonkutistaja. Häntä kiinnosti eniten, oliko kaikki mennyt edes suunnilleen hyvin. Ja kyllähän se kaikenkaikkeaan oli ihan hyvin...
Neuroshrink wanted to know, if I was satisfied. To all of this (last three weeks). Not life totally. But everything was quite good, all things considered.
Jummpari
oli hommannut sähkärin kokeiltavaksi. Ja kyllähän
se oli ihan kiva vekotin. Siitä on upea video.
Ja pituutta riittää 10 731 188 tavua. Sitten olikin
vuorossa kaikenlaisten vääntelyasentojen mittaus.
That electrical wheelchair! Now my digital camera had really
full charge in its batteries. So, we could make a nice video
(length 10 731 188 bytes). Then measurements again...
Levon ideana oli jotenkin saada jalkojeni turvotus laskemaan. Mutta eipä se tainnut loppujenlopuksi ihmeemmin laskenut.
Resting. The main idea is make my feet a bit smaller. All the "lymfa-liquid" should go back into my body, when I rest with feet elevated. In theory. But reality is completely different thing...
Jumpparin mielestä, minun olisi käytävä edes joskus jumppasalissa. Ehkäpä juu. Mutta enpä oikein tiedä lopputuloksesta. Koska nyt illalla tätä kirjoittaessani minulla on kerrassaan inhottava olo.
My gym therapeut made me to go to exercise hall. But was that good idea? I think not. Because I feel like shit, when I'm writing this! Gym? Flu coming?
Iltapäivätee oli sitten vuorossa. Ja tilanne on se, että tieto että todellakin haluan täysin sokeritonta, ei ollut liikkunut 3 kerrosta alaspäin 2,5 viikossa.
Päivällisellä minulla oli ilmeisesti oli sokeri päässyt liian alas. Epäilen erittäin vahvasti tuota jumppasalia! Mutta jokatapauksessa järkyttävä totuus on se, etteivät ihmiset tiedä, mitä pitäisi tehdä sokerin mennessä liian alas. Ruisleipä ei ainakaan ole oikea vastaus!!
I think, I had quite low blood sugar at dinner. Or I didn't like my feelings...
Tämä olisi viimeinen päiväni siellä. Tai tietenkinhän viikonloppum olisi. Mutta ei siinä olisi mitään järkeä. Koska terapioita ei ollut ja ainoa mikä olisi ollut mahdollista, olisi ollut kuntosali. Ja siutähän minä inhoan syvästi!
Then came my last Friday. Okay, theoretically the weekend is still. But only the fitness-hall is possible. And I really hate it.
Jumppari oli ilmoittanut olevansa kipeä. Tai oikeastaan tenavat, mutta loppujenlopuksihan se oli ihan sama juttu. No, HydroJettiä.
My gym-therapeut was sick. Or, actually her kid was. But that's just the same thing.
Syömisen
jälkeen jätteet pannaan pois. Tämä olisi siis
ainakin tarkoitus. Mutta! Pyörätuolit ovat aika matalia.
Niistä ei välttämättä voi nähdä
kaikkia asioita. Minne veiutset pannaan? Entä haarukat? Tai
lusikat?
Loppukokouksessa
oli oikeastaan aika vähän väkeä: lääkäri,
toimintaterapeutti ja neurokallonkutistaja. Sosiaalihoitaja oli
jo aiemmin (no joo, muutamaa tuntia ennen) ilmoittanut esteestään.
Niin ja isäni, joka oli tuonut mukanaan oikein herkullisia
ruunebergintorttuja.
Sitten ihan vihoviimeisenä juttuna oli lääkärintarkastus. Muttä eipä siinä mitään hirveän ihmeellistä ollut!
There was final meeting, where all therapeuts say their
feelings about me. What to do now.
Ja sitten kotiin. Missä kissat odottivat...
Finally to home. To meet cats...