Laveri

Tai blintiksihän (tällä laveri-nimitykselläni saan varmaankin päälleni ikuisen vihan) sitä nimitetään. Näissä kuvissa näyttää tukkani olevan juhlavasti sekaisin!

Tässä on sitten toinen tassuni alhaalla. Kyllä tuokin kiristää - pyörätuolissa paikat kiristyvät aika ikävästi. Jumpparin mukaan homma olisi huomattavasti helpompaa, jos venyttelisin itseäni myös kotonani. Juu, kyllähän se ihan totta on!!

Ja tämä on poliisiote. Siis poliisit käyttävät sitä (se hillitsee ihan kenet vain). Mutta kyllä se tuntuu kelpaavan jumppareillekin!

Jumpparin mukaan kyseessä on olkapään sisäkierto. Ja kuulemma rannekin on kauniissa asennossa. No joo, ehkäpä niin, mutta käytänkö kättäni koskaan tuossa asennossa? Luultavasti en, ainakin tähänmennessä nujakointi poliisien kanssa on jäänyt vähiin...

Sittenpä omituinen tyyny. Ikäänkuin löysäksipuhallettu ilmapallo. Aikapaljon kestävämpi kuitenkin.

Ja sittenpä sen tarkempaa katselemista.

Kuulemma sitä käytetään tasapainoharjoituksissa. Se lisää lantion liikkuvuutta.

Ja taasen laverijuttuja!

Toisessa kuvassa pyrin saamaan jalan ylös polvi edellä ja toisessa sitten (arvasit oikein) jalkaterä edellä.

Näin yksinkertaistettu esitys ei ole ollenkaan jumpparin mieleen. Kyseessä ovat kuulemma lonkan loitontajalihaksien työskentely ja toisessa kuvassa lonkan ulkokiertäjien toiminta.

Ja tässä sitten nostetaan molempia jalkoja (pikkuisen) ylös. Mutta loppujenlopuksi tämä oli ihan helppo nakki (tuhoisa juttu jumpparin luettavaksi; "ai tuo on siis helppoa, entäs sitten tämä" (jumpparin mukaan oleellista olikin se, että vartaloni ja lantioni pysyvät hallinnassa, vaikka jalkani nousevat)). Yksi liikkeistä olikin hankalampi. Siitä otettiin kuvakin (mutta sitten hylkäsin sen syystä tai toisesta). Taisin olla toisella kyljelläni. Ja jalat muistaakseni taivutettuna. Ja pyrin nostamaan alempaa?

Punnuksia toispuolihalvautuneella? Eihän tuo voi olla ollenkaan mahdollistakaan. No, näin on! Mutta ideana olikin saada verensokeriani alas: se oli aika sikamaisesti koholla tuona päivänä - ja aika pitkään sitä ennenkin.

Vasemmassa kädessäni on kolmen kilon punnus. Ja oikeassa kädessäni suunnilleen kiloinen haulipussi.

Tuo on jopa aikamoisen raskasta - sitä ei "tervekään" jaksa kovin pitkään.

Jalkojen alla oli tuollainen palli. Se oli hyvä, täytyy todellakin sanoa niin. Ai niin, tässä taitaa olla meneillään "varpaat ylös"-jumppa.

Juu, vatsalihaksistani minä olen jopa suhteellisen ylpeäkin!

Ja sittenpä eräänlaista pyöräilyä selällään. Ja tästäkin tuntuu löytyvän variaatioita vaikka millä mitalla!

Pikkukuvassa on sitten suunnilleen kaikki jalkojen lihakset jännittyneitä. Kuvassa ei todellakaan näy päätä. Mutta sillä ei kuulemma olekaan mitään väliä, oleellistahan ovat nuo jalat.

Olin ollut aikamoisen isossa selkäytimeen kohdistuneessa leikkauksessa. Ja minulla heikkenivät ainakin oikea polvi ja käsi. Tämä harjoitus kohdistuu nimenomaan siihen polveen. Tai oikeastaan reiden lihaksiin, joita on syytä vahvistaa. Eli näissä liikkeissä pitää painon olla oikealla puolella. Aika inhottava tunne! Mutta minkäs sille voi; yleensä pahaltatutuvat jutut ovat hyväksi...

Laverin etupuolella tehtiin harjoittelijan opastamiseksi joitain seisomatasapainon harjoituksi. Anita pyski yllättävillä liikkeillä horjuttamaan minua. No, enpä ihmeemmin yllättynyt ensimmäisen kerran jälkeen.

Ja yllättämisessä on rajansa: liian onnistuneen jälkeen olisin taatusti rojahtanut lattialle. Ja sitä ei olisi voinut estää kukaan.

Tässä yritetään (ja ihme kyllä siinä jopa onnituttiin) ottaa purkkia oikealla kädellä. Näissä kuvissa ei näy kätemi viuhtominen (sitä nimitetään ataksiaksi) satunnaisiin suuntiin...

14.8.2002. Tänään oli taas sikamaisen kuumaa. Jumppa on itseasiassa ihan miellyttävä kokemus, koska paikka on aika ison kerrostalon pohjakerroksessa. Eli se on taivaallisen viileä. Pikkujunmppa ei siinä ihmeemmin häiritse.

Tuo musta on kylmäpakkaus. Vasemman (siis se puoli, joka ei ole halvautunut) jalkani kanssa ei tosiaankaan ole mitään ongelmia. Itseasiassa se varmaankin on liian tunteeton lämpötilalle.

Mutta oikean puolen kanssa on ihan toinen juttu! Se on kerrassaan liiankin herkkä lämpötilalle. Eli tuo kylmäpakkaus on suunnilleen tuskallinen juttu. Sen saattoi jopa suunnilleen nähdä. Nimittäin koko jalkani jäykistyi odottamaan sitä.

Nämä lämpötilajutut ovat nimenomaan äärettömän tärkeitä MS-tautisille. Kuulemma tällainen sikalämmin sää saa heidät ihan liiankin "löysiksi" (minä itse olen liiankin jäykkä). Kunnollinen hermojen viilennys helpottaa huomattavasti heidän oloaan.

Vieraskirjani

Takaisin jumppapaikkaan.

Takaisin pääsivulle.