Ja tässä on terapeuttini, Anita Lagerqvist. Tässä varaillaan tulevia terapiakertoja. Huomaa, normaalisti tällaista umpityperää poseerausilmettä (tästä voitkin havaita selkeästi, että minä inhoan poseeraamista todella syvästi) ei ole, silloin hän näyttää jopa täysjärkiseltä. Hän käy myös useampia kertoja luonani.
Hän innostui ihan valtaisasti tästä mahdollisuudesta. Kuulemma tämä sivu on ihan kiva juttu ainakin alustavasti - kun jumppapaikalla ei (vielä... (nyt (syksyllä 2004) sivut on pantu alulleen)) ole omaa www-sivua. Hän on tehnyt omia kommenttejaan oikeastaan suurimpaan (no jaa, ei kylläkään viime aikoina) osaan kuvista - ihan hyvä niin!
Toinen jumppari siellä on Raija
Rajala. Hän jumppaa myös minua aina silloin tällöin!
Harjoittelija toi kerran mukanaan kaverinsa
(tämä oli harjoittelemassa jossain Itä-Helsingissä tai jossain). Itseasiassa
kannaltani oikein kiva juttu: harjoittelijanhan piti "näyttää"
kaverilleen...
Kaverin mukaan tästä saisi ihan näppärästi tosi vanhan näköisen. Molemmille jumppareille viikset (oikeastaan mikä tahansa kuvankäsittelyohjelma mahdollistaa sen) ja kuva olisi tietenkin sävytettävä sellaiseksi ruskeaksi (helppo juttu). Eli hmm...
Myöhemmin jumppari ja harjoittelija kävivät uudessa asunnossani. Sekin on
oikeastaan ihan järkevää tulevien jumppien kannalta!
Eräällä kerralla minua käytettiin
eräänlaisena laboratoriorottana! Ei nyt sentään! Mutta olin erään
harjoittelijan "koe": pyrittiin katsomaan, kuinka hyvin hän oli oppinut
soveltamaan oppimaansa.
Puolapuulla ensialkuun. Ja opettaja katsoo niin tarkkana...
Sitten painonsiirtoharjoituksia (kyllä
tässä kielessä on sikamaisen pitkiä sanoja). Harjoittelija on muuten
onnistunut kaatumaan rullaluistimilla ja katkaisemaan solisluunsa.
Sitten
pikkuisen parempi kuva opettajasta. Yrittää ilmeisesti epätoivoisesti
poseerata tähän kuvaan. Voin vakuuttaa: ei tarpeen!
Ja tässä on
sitten Elina Aula. On itseasiassa aika hämmästyttävä suoritus minulta
muistaa edes hänen etunimensä. Hän sanoi jopa katsoneensa kotisivuni. Ja
ilmoitti - kohteliaasti - pitäneensä niistä. Ehkä jopa niin... Hän oli
jumpannut minua aika voimallisesti; olin suunnilleen kipeä parisen päivää.
Mutta ei se mitään! Myöhemmin löysin hänet Käpylästä, jumppaamassa siellä.
Olin luullut, että minulla olisi ollut Sanna Roth -niminen
opiskelija. Mutta hänen äitinsä oli joutunut pahaan liikenneonnettomuuteen.
Ja tietenkin hän oli siellä.
Ja tässä hän lopulta sitten oli!
Harjoittelija syksylla 2000 oli Taija.
Keväällä 2001
harjoittelijana oli Minna (minulla on kerrassaan surkea nimimuisti, jotain
kuitenkin muistin: alkoi 'M'-kirjaimella; nimessä oli viisi kirjainta;
keskivaiheilla oli tuplakonsonantti) Räty (tämän minä jopa muistan; Anita
muistutti Seppo Rädystä (jonka erittäin osuva luonnehdinta oopperasta oli
"hyi hitto" - erittäin sovelias luonnehdinta)).
Sain kuulla, että olin muistanut jopa oikein. Hyvä minä! Mutta kuulemma
tämä kuva ei ole tyydyttävä. Voi voi, sille ei voi yhtikäs mitään.
Ja
sitten taas uusi harjoittelija. Jonka nimeä minä en todellakaan pysty
muistamaan (etunimi alkoi 'M'-kirjaimella ja siinä oli viisi kirjainta).
Mutta minä olen jo tottunut tilanteeseen ja hyväksynyt sen.
Ja Anita paljasti sitten, että nimi on 'Mirja'.
Mutta hän ei kuulemma kuitenkaan ollut mikään harjoittelija. Eipä tosin
ilmeisesti valmiskaan. Jotain siltä väliltä, kait.
10.10.2001. No nyt on ainakin harjoittelijoita. Ja
niitä oli kaksi kappaletta. Toinen oli valmistanut jonkinlaisen
tutkimusohjelman, jonka mukaan edettiin. Ja toinen katseli. Ideana olisi
ollut napsia kuvia (isohko ongelma kohdallani on se, etten todellakaan tiedä
tämän kimpussaniolevan jumpparin nimeä (valokuvat otti kyllä Petra-niminen
jumppari - mutta eihän tuo nimi kiinnosta minua pätkääkään (ellei se ole
Ansell Adams))). Mutta niitä tuli vain kaksi! Ei tässä kannata
säästellä filmiä: kun sitä ei ole ollenkaan! Minulla oli tosin perhanan
sitkeä (ja paha) yskä, joka tietenkin aiheutti rajoituksia. Sitten olin
onnistunut paukauttamaan vasemmasta nilkastani sitä esiintyöntyvää luuta
pyörätuoliini: turvotusta piisasi ihailtavaksi!
Yhäti tämän jumpparin nimi on arvoitus minulle. Viisi kirjainta, alkaa 'T':llä (näyttää olevan kerrassaan tyypillinen muistamisstrategia minulle). Mutta sellaisia nimiä on kasapäin! Todennäköisinpänä pidäTanja'.n nimeä: 'Tanja'. Mutta en todellakaan voi olla varma!
Kuulemma nimi oli 'Taina'. No, kyllähän siinä oli 80% oikein. Mutta ihan liian pitkään siinä meni!
Myöhemmin Tanja oli Synapsiassa.
25.10.2001 Tässä näkyvät nyt
molemmat harjoittelijat. Jakso oli Tainalta ohi ja hän näytti Petralle
omituisuuksiani.
Haluat varmaankin nähdä heidät todellisissa hommissa.
Pasi
(ja sukunimeä minä en todellakaan tiedä) on seuraava jumppari-oppilas. Tämä
kuva on aika alusta.
Tässä kuvassa on meneillään jumppaaminen.
Sitten tietenkin se minulle äärimmäisen hankala homma, elikkä nimen muistaminen. Etunimi oli 'Pasi'. Se oli kohtuullisen helppoa, koska minulla oli Pasi-niminen opiskelukaveri. Mutta sukunimi. Huh, se on hankalaa, paljon hankalampaa. Ensinnäkin siinä oli kohtuulisen paljon kirjaimia, ei kuitenkaan ihan lohduttoman paljoa. Ehkäpä 7-8 kappaletta. Sitten sukunimi alkoi 'N'-kirjaimella. Lopussa saattoi olla 'nen'. Mutta se on aika epätoivoinen arvaus.
Toinen, aika hankala juttu minulle, on suunnat. Siis 'oikea' ja 'vasen'.
Olen opetellut ne jo silloin joskus ihan onnettoman pienenä tenavana. Jolloin
olin oikeakätinen. Mutta kun halvaus iski nimenomaan oikeaan puoleeni.
Sekoitan tällöin äärimmäisen helposti ne!
10.9.2002. Tänään täällä oli ryhmä tulevia
jumppareita. Ja Anita käytti minua eräänlaisena koe-eläimenä.
Ryhmän sukupuolijakauma oli aika vinoutunut: viisi tyttöä ja yksi poika.
Epätavallisen paljon poikia (tämä on tietenkin omien ennakkokäsityksieni
vääristämä arvio).
16.10.2002. Tässä on sitten tämän syksyn
harjoittelija. Ja tietenkin minä olen unohtanut autuaasti hänen nimensä.
Anita käytti kyllä etunimeä ja painoin sen mieleeni. Mutta limppakaupan
jälkeen unohdin sen ihan kokonaan.
Sain seuraavalla kerralla puristettua Anitalta lapun. jolla hänen nimensä oli. Ja se oli Vuokko Vainoniemi. Noin hankalaa minä olisin saanut muutoin opetella viikkotolkulla...
Anita näytti hänelle aluksi, kuinka tuntoaistia testataan. Ikävää oli tietenkin se, että tunsin kohtuullisen hyvin... Omalta kannaltani se oli tietenkin erinomaisen hyvä juttu, mutta en oikein soveltunut hyväksi opetuskappaleeksi.
Harjoittelijan mukaan oli kerrassaan paheksuttavaa, kun hän ei tehnyt yhtikäs mitään näissä kuvissa. Ei voi mitään! Mutta nyt onkin vuorossa lattiajumppaa ja boltsijumppaa! Ja venyttelyä, kun vauhtiin päästään.
Minulla oli kerrassaan pahaa turvotusta varsinkin oikeassa jalassani. Olen
tosiaankin yrittänyt keksiä asialle edes suunnilleen järjellisen selityksen.
Nyt parhaalta tuntuu se, että olisin syönyt liikaa suolaa. Harjoittelija sai
"kuljettaa vettä" pois jaloistani. Ja ihan menestyksekkäästi: näin nimittäin
tuloksen pannessani kenkiä jalkaani.
23.10.2002. Seuraavalla
jumppakerralla Anita sai (riemusta kiljuen) napsittua kuvia. Itseasiassa on
ihan kiva (ja oikein suloista) juttu, että harjoittelijalla on tällainen
lammasmainen pelästynyt ilme! Anita ainakin osaa kuolettaa naamansa, kun
kamera tulee esille...
Tällainen punasilmäisyys johtuu
kyllä salamasta! Ei luonnossa ole sentään noin karmistuttavaa silmien
verestyttämistä. Ja tuo haritus johtuu oikeastaan ihan täysin useamman
kohteen samanaikaisesta seuraamisesta.
19.3.2003. Tässä on Niina. Sukunimeä minä en
tosiaankaan muista, jotain aika pitkää ja hankalaa se oli. Enkä minä
oikeastaan tiedä, onko etunimessä yksi vai kaksi 'i'-kirjainta. Yleensä on
kylläkin niin, että kirjaimien määrä tuppaa tippumaan vaikkapoa
juorulehdissä...
Kuvaamisen suhteen tuli kerrassaan yleisnaisellinen perusreaktio: aina on jotain pielessä!
Edellisenä perjantaina hän oli paimentanut lauman 16-vuotiaita cheerleadereita Ruåtsiin kilpailemaan. Huh! Sellaisen termiittilauman paimentamisessa riittää taatusti puuhaa!
Anita oli opettanut joitain pereusjuttuja. Ja tässäpä sitten sovelletaan
opittua. Ja kyllä hänellä (siis Anitalla) tuntuu olevan kykyä opettamiseen:
jopa minä opin jotain!
11.11.2003. Muuten ensimmäisen maailmansodan
lopetuspäivä (ja aikakin oli loogisesti 11:11).
No, kuvassa on kuitenkin uusin harjoittelija Niina (ja sukunimeä minä en tosiaankaan muista). Sylissä oleva karvalallu on hänen koiransa, Mona. Vielä aika nuori, taisi olla kahdeksisen kuukautta. Mutta erittäin kiltti.
Alussa minä kävin onnettoman epäsäännöllisesti. Minulla oli flunssaa. Ihan ensimmäisellä kerralla taisimme olla pikkuisen ilkeitä onnettomalle harjoittelija-raukalle. Anita pani hänen kätensä solisluulleni ja kysyi: "mikä tuo on"? Siinä saattoi nähdä anatomiankirjojen vilkkuvan läpi...
Sinänsä se on aika toivoton juttu vastata. Oikeanpuolinen solisluuni on nimittäin luutunut tosi pervoon asentoon. Mutta eipä se häiritse minua ollenkaan, lähinnä sitä voi käyttää harjoittelijoiden pelotteluun...
Pikkuisen myöhemmin hän kysyi: "miksi käyt täälläiassa aika?". Itseasiassa aika hyvä kysymys! Ja ilmeisesti vastauksena on lähinnä kyllästymisen välttäminen!
Harjoittelijoilla on oikeastaan aina sama ongelma: "kuinka paljon tuota voi oikeastaan höykyttää?". Tässä minun "lukemiseni" on aikamoisen hankalaa, lähestulkoon mahdotonta. Lisäksi tunnollisuuteni oikeastaan vain pahentaa asioita: pyrin tekemään annetut asiat kaikin voimin.
28.11.2003. Tänään kävi täällä luonani. Ja se on oikeastaan ihan hyvä juttu. Minähän käytän pyörän jatkuvasti. On siis ihan hyödyllinentuolia ihan jatkuvasti. On siis ihan hyödyllinen juttu nähdä tilanne!
3.12.2003 Harjoittelijasta on kuvia myös tältä päivältä.
31.3.2004. Uusin harjoittelija oli nimeltään Tapio
(sukunimeä ei ole toivoakaan muistaa).
Tällainen "lanteennosto" on tosiaankin kaikkien jumppareiden perusliike. Ilmeisesti se opetetaan ihan alussa ja painotetaan jatkuvasti.
Tapaasimme jäi kerrassaan surkean heikoksi. Ensin olin Synapsiassa, sitten Kela möhelsi
juhlavasti kuntoutukseni kanssa.
5.11.2004. Tässä onkin sitten oikein tosiaankin kokonaisvaltaista rääkkäystä. Anita touhuaa oikean käteni kanssa. Sen olkapää on jäykkä ja kerrassaan kipeä ja nyt siihen on kehittynyt jäätynyt olkapää. Siinä sitä onkin varsinaista riemua. Harjoittelija-Virve ajaa nesteitä turvonneesta jalastani. Kyllä siellä nytkin oli nestettä, kesällä kuitenkin huomattavasti enemmän.
Anita sanoi sukunimen olevan 'Kasper'. Kuulemma se on saksalaista perua. Siltä kuulostaa! Mutta se,että muistan sukunimen on oikeastaan aika upea juttu! En minä mitään tavanomaista tai lohduttoman pitkää muistaisi!
3.12.2004. Nyt oli sitten päästy ihan käden
kimppuun! Ilmeisesti perusohjeeksi (tai oiukeammin -peloitteluksi) oli
annettu: "jos Olli rääkäisee, silloin ollaan ihan liian pitkällä".
Sinänsä venyttely on ihan järkevää näin lopuksi. Siis silloin paikat ovat
lämpimiä venyttelyä varten. Luultavasti, joo. Mutta omalta kannaltani on
huomattavasti oleellisempaa se, että minä en todellakaan jaksaisi koko tuntia
jumppaa...
18.3.2005. Tässä
asento näyttää oikeastaan aika luonnikkaalta. Mutta oikeastaan Anita oli
opettanut homman oikein perusteellisesti.
Harjoittelija (Pia Kumpulainen (kiitos Anitalle tästä tiedosta)) oli pantu
myös harjoittamaan kävelyäni.
14.4.2005 Olli kannalta terapia oli ihan normaalitilanne. Opettaja oli opiskelijaa varten, ei katsomassa kuinka harjoittelussa menee. Lupaa Ollilta oli kysytty etukäteen, mutta epäselvyys tuli varmaankin siitä, että joskus aiemmin oli ollut tenttitilanne.
Ja Anita on selvästi ihan järjettömän pelästynyt! Siis on ihan mielrnkiintoista katsoa tilannetta. Taisi olla jopa niin, että kaikista minä otin rauhallisimmin!
Homma aloitettiin kävelytyksellä.
Jumppariharjoittelija tukee oikeaa polveani takaa. Se saattaa ihan yllättäen
popsahtaa yliojennukseen (kun polven lihakset eiväi pidä, polvi painuu
taakse). Ja silloin minua viedään!
Nyt sellaista ei tapahtunut - en tiedä, onko se hyvä vai huono juttu!
Uutena ongelmana on tullut nilkkaongelma. Se saattaa linksahtaa ihan
yllättäen. Nilkka lähtee tuolloin painumaan ulkosyrjälle, joten paino
kallistuu helposti yli koko kropasta. Johtuu sekä lihasheikkoiudesta että
ataksiasta.
Sitten olikin vuorossa kädenvääntely. Minua oli jumpattu eilen, joten tänään ei mitään ihmeellistä saata tehdä. Mutta oikeaa, halvautunutta kättäni kannattaa aina räplätä. Siis että sen liikeradat pysyisivät edes jotenkin "auki". Ja se on jumpparille luultavasti aika sikamaisen hankalaa: ilmeisesti ilmeeni on senverran pokkana, joka murtuu vasta kun ollaan ihan liian pitkällä. Ilmeisesti tämä harjoittelija olisi kerrassaan pelottavan hyvä pokanpelaaja...
Jalkani olivat kohotettuina tuon pähkinäpallon päällä. Näin niiden turvotusta saataisiin toivottavasti laskettua. Ja niin tapahtuikin.
Kuulemma opettaja oli ollut ihan kauhuissaan, kun olin mennyt vatsalihaksieni varassa aika pitkälle ottaessani sukkia ja kenkiä pois. Mutta ei se minulle ole mikään ongelma.
15.4.2005 Tänään harjoittelija kävi luonani katsomassa. Oikeastaan ihan hyvä, että hän näki todellisen tilanteeni.
Ja nyt Anita on ihan lääpällään, kun harjoittelijat saavat rääkätä minua. Kuinka tällaisia käytännön juttuja oppii vain käytännössän. Mutta sehän on omalta kannaltani (ja sehän on oikeastaan tärkein (ja ainoa) perusteeni) oikeastaan vain erinomainen juttu: tyypillisesti harjoittelijat ovat äärettömän innokkaita. Ja tuohaan uusi ihminen aina mukanaan jotain uutta...
16.11.2005. Tämän syksyn harjoittelijana on Sanna.
Ja kuten tavallista, minulla ei ole hajuahaan sukunimestä.
Hän oli tainnut tulla jo ihan pikkuisen aikaa sitten; silloin kun olin vielä Synapsiassa.
18.11.2005. Tänään Sanna kävi käymässä kotonani. Esittelin asumistani
täällä ja miten olin järjestänyt asiat täällä. Sain puristettua nimeksi
"Lahtinen".
17.3.2006 Nyt oli porukkaa maisemissa vaikka kuinka.
Ensinnä tietenkin harjoittelija (poika). Ja sitten oli parikin ilmeisesti
aloittelevaa opiskelijaa (tytöt) katsomassa silmät pyöreina ihmeitä. Tässä
havainnollistetaan istumatasapainoa. Mikä se on? Ja miten sitä testataan?
Oma istuma-asentoni on surkean huono!!
Pikkuisen hölmö tilanne. Anitan selittäessä asioita, häs asettui
"tukemaan" selkääni. Ei hyvä! Niskalihakseni ovat niin surkean heikot, että
näin vain lattian parin metrin etäisyydellä. Ja se ei ole ihan niin
kiinnostava...
Tosi innokasta opetusta. Nyt
testataan jalkaani.
Perhana, en muista tieteellistä nimitystä asialle.
15.11 Invataksi oli rajusti
myöhässä.Mutta eipä siinä ollutkaan mitäistä jumpassa. Siellä oliän ihmeellistä jumpassa. Siellä oli
oikein varsinainen sirkus. Ihmisiä oli:
Eli porukkaa riitti!
Opettaja selitti opiskelijalle
asioita. Ja esitti aikamoisen hankalia kysymyksiä. Osa oli sellaisia, joihin
ei oikeastaan ole selvää vastausta. Siis varsinainen jumpparinikaan ei
luultavasti osaisi vastata niihin.
Venäläiset katselivat
kuntoutusta. Ja yrittivät ymmärtää siitä edes jotain. Se olikin aika
hankalaa, kun vain yksi tuosta porukasta ymmärsi edes englantia.
20.4.2007 Minulla on lonkassa (tai jossakin)
joku kipu. Tilanne on ilmeisesti se, että olen tehnyt tosi pitkään jotain
"väärin" ja se on aiheuttanut sitten aika pahoja ongelmia. Hommaa hoidettiin
jonkinlaisella kylmäpakkauksella. Ja se oli oikeastaan ihan tehokas juttu.
Keskiviikkona 25.4 hän kävi luonani katsomassa, miten oikeastaan asun ja minkälaisia temppuja on pitänyt tehdä, että voin asua kotonani. Siis kaupungit pyrkivät edesauttamaan kotona asumista. Se on asiakastyytyväisyyden kannalta hyvä juttu. Ja se on rajusti halvempaa kuin laitoksessa asuminen.
Nämä kuvat
ovat keskiviikolta 4.5. Siinä pyrittiin nyt ottamaan nyt rennommin.
Varmaankin erittäinkin järkevää, koska tällaiset ihmiset ovat oikeastaan aika
heikosti kovempaa käsittelyä kestäviä.
Nyt
oli taas uusi harjoittelija, Nanna. Minä tosin lähden suunnilleen heti
Lahden kuntoutuskeskukseen. Mutta ilmeisesti harjoittelijalla on
oikeastaan aika rankkaa, kun opittua pitää soveltaa käytäntöön. Ja
uutta tulee ihan koko ajan.
Minä en tosiaankaan löydä mitään oikealla kädelläni! Vittuunnun vain perusteellisesti.
