Aamulla heräsin jo aamuseitsemältä. Se on äärimmäisen
epätyypillinen aika minulle (kyllä Pitskun jumpparitkin
ymmärtävät sen)! Ja kyllä kissatkin ymmärsivat
sen: ei Olli sentään voi herätä noin jumalattomaan
aikaan.
I got up at 7AM. Cats thought obviously, that I have some kind
of idiot-seizure. But Olli went out!!
Invataksissa tuli
siiten uusi pettymys. Olin nimittäin ajatellut, että
matkaan menisi suuniilleen 20 mim. Totuus oli jotain ihan muuta:
50 minuuttia ja jokin reissu Perä-Espooseen.
Taxi should be rather fast. Something like 20 minutes But then
drivee said, he has deliver. So, the total time was 50 minutes.
Synapsiassa tulikin
sitten todella kammottava yllätys: minut oli sijoitettu kahden
hengen huoneseen. Ei kivaa, ei tosiaankaan! Voin myöntää
auliisti, että olen äärimmäisen epäsosiaalinen.
Mutta tällainen asian shokkihoito ei mielestäni ole
ihan kiva juttu! Sitä voisi verrata vanhaan uimaopetusmetodiin:
paiskataan vain altaan syvään päähän.
kaikki hengissäselvinneet osaavat uida...
Then there was really nasty surprise. I was assigned to a two-persons
room!! Okay, I admit, that I'm very anti-social person. But this
isn't the correct way to handle that!
Syönnin
jälkeen oli jumpparin aika. Mutta hänellä oli kammottava
kiire jonkin kotiutettavan potilaan papereiden kanssa. Jokatapauksessa
hän oli ihan uusi (Minna Ryynänen). Hän oli tosin
kuulemma nähnyt minut...
After lunch my physical therapeut visited. Only for really
short time. Anyway, she was again a new one (Minna Ryynänen).
A letter from my therapeuts in Pitäjänmäki tells
things. For instance I'm way too scrupulous.
Neurokallonkutistajaa sitten. Ja siinä oli ihan sama ihminen
(Sanna Koskinen) kuin ennenkin. Eli suunnilleen samaa jutustelua
kuin ennenkin. Tai oikeastaan minulla on kehittynyt hankaluus
lukemisen kanssa.
Neuroshrink has been same (Sanna Koskinen) for really long
time. What problems can I imagine for her? I think my ability
read very rapidly, is no very good anymore.
Aluksi kuljailin
erpämääräisesti siellä ja täällä
ja napsin kuvia. Nämä ovat jumppaosaston vieressä.
In the beginning I just took pictures. For instance these wheelchairs
are just beside gym.
Ennen päivällistä hoitajat hätistelivät
tulevien retkien infotilaisuuteen. No jaa, ainoa lähiaikoina
kiinnostava (lätkää TPS - Hifk) oli täynnä.
Eli se siitä...
Just before dinner we were informed about future excursions.
And the only that had some I had interest (ice-hockey game) was
fully booked.
Ilmeisesti raha-automaattiyhdistyksellä
on kaikenlaisia "taiteilijoita". Ja tuo hirvitys (tämä
on tietenkin ihan oma mielipiteeni; joidenkin Pothjois-Suomalaisten
junttien mielestä se on luultavasti jumalainen) on pakotettu
ottamaan. Tai onhan siinä vaihtoehtoja annettu: "otatte
tai itkette ja otatte".
Is this awful thing called art? I really hope not!
Illalla sokerit laskivat liian alas! Sen näki oikeastaan
parhaiten siitä, että telkkarista tulleen CSI-jakson
alku jäi oikeastaan aika käsittämättömäksi.
Omituista oli, että tuona päivänä ei ollut
vielä minkäänlaisia jumppia. Hoitaja arveli, että
syynä olisi yksinkertaisesti se, että joudun kuitenkin
kulkemaan rajusti pitempiä matkoja kuin koti-oloissa.
In the evening my blood-sugar went quite down. That's actually
rather dangerous event. But it was easily fixed by eating.
Aamulla herätessä olin aika pöllähtänyt.
En oikeastaan tiennyt edes valonappulan paikkaa. Ja lukujärjestykseni
olin onnistunut hukkaamaan - vastaava löytyi hoitajien huoneen
seinään liimattuna, eli homma hoitui sillä.
I was not organized in the morning. For instance I had no idea
about where the light switch was!
Aamiainenhan on tärkeä
juttu. Ja diabeetikolle varsinkin! Eli menin alas syömään.
Siellä oli vallalla "uusi ja ihmeellinen oppi sokeritaudista".
Eli rasvan välttäminen on äärettömän
tarkeää, sokerin välttämisellä ei ole
niinkään väliä. Minä olen noudattanut
neljännesvuosisadan täsmälleen päinvastaisia
oppeja. Ja tässä ollaan!
Nuo kukkaset ovat muuten aika kammottavan näköisiä.
Mutta tähän aikaan vuodesta muu ei taida elää.
I had my breakfast "down there", in the very dining
hall. There the breakfast wasn't exactly the thing, I'm used to.
For instance the "normal" yoghurt, I have, was non-existent.
"It contains too much fat". There were several fat-free
ones, but those contained much sugar! That is just OK for someone,
who has diabetes, type II. But II don't! My diabetes is type I.
Sugar is poison!
These flowers look really miserable. But at this time of Year,
nothing else can live here.
Jumppa oli ihan ensimmäisenä. Viimekertainen
jumpparini vilahti myös ohi. Varoitteli nykyistä
jumpparia kamerastani: "harvemmin sitä näkee kolmoisleuan
itsellään". Ja siinä ihan ensimmäisenä
oli portaiden kiipeäminen (ja tietenkin myös alastulo
(eihän tässä sentään mitään
Harry Pottereita olla)). Siinä ilmeisesti näkee ihan
mukavasti kuntotasoni. Lisäksi Pitskun jumpparini olivat
selittäneet kirjeessään että yritän puhertaa
ihan liiankin tunnollisesti. Niin pitkään, että
olen ihan piipussa.
Then first real gym. I saw my therapeut
from last time. She warned the other one of my digital camera.
Because could take a picture any time. Very true! That way I can
have a bit of reality, no fairy-tale. She wanted to take me to
stairs. With railing that isn't any problem. Then down (because
my name isn't Harry Potter). That way she got some information
about me.
Spirometria. Kuulostaa
omituiselta. Mitä ihmeen tekemistä hengityskapasiteetilla
on? Mutta lihaksethan ne sen tekevät!
Paikalla oli pari harjoittelijaa ja he saivat ottaa kuvat. Karmea
maha!
Spirometry. What does that lung-thing do? Actually rather much!
Because muscles do that breathing.
There were couple of trainees present. I used them for taking
pictures. Not nice belly!
Ennen lounasta tein pikkuisen vimpsauttelua digitaalikameralleni.
Vaihdoin siihen uuden muistikortin. Tällöin edellisen
kerran kaltaista täystuhokatastrofia ei pääse tapahtumaan!
Last time I had catastrophe with my digital camera and it's
memory card. Some kind of glitch destroyed all my digital photos.
Now I have two cards with me. That means losing only half of photos.
Lounas oli ilmeisesti
makaronilaatikkoa. Siinä on se hyvä puoli, että
leikkaamisessa ei juuri veistä tarvitse. Ja tällaisessa
talossa se on valtavan hyvä juttu! Ja kyllä minä
tykkään tuosta!
Food here should be easily cuttable. Because quite huge percentage
of patients (I belong to those patients) need just that. And this
stuff is good!
Lounaan
jälkeen oli toimintaterapiaa (Leena Alajoki-Nyholm). Siinä
homma alkoi eräänlaisella kolmannen asteen kuulustelulla
Miksi olette tulleet tänne? Mitä aiotte tehdää
täällä?
Then occupational therapy (Leena Alajoki-Nyholm). She had obviously
a problem with me: what to do?
Sitten vanhempani
tulivat jo iltapäiväteelle. Koska Mujusen Ari tulee
myöhemmin.
Käytin vanhempiani kuvienottoon parvekkeelta. Siellä
näkyykin pääosa Helsingin nähtävyyksistä.
My parents came at afternoon. Because Ari would come later
that evening.
I used them for taking picture (actually several, and I take the
best) from my balcony. There one can easily see all major things
in Helsinki. Left is the main cathedral ("Suurkirkko"
in Finnish). Right is the Olympic tower.
Illalla tuli sitten
Ari. Oikeastaan erittäin miellyttävä. Hänen
mielipiteensä tämän "suunnitelleesta"
arkkitehdistä eivät kestäisi painomustetta. Eksyminen
huonettani etsiessä ei ole ihan kivaa. Tietenkin saattaa
olla nipoja, jotka eivät erityisesti välitä keskustelusta
nesteheliumin käytöstä kansainvälisellä
avaruusasemalla...
And he came. Though his opinions about architecture here were
(I think, I should use some quite polite expression here) quite
colorful. Anyway, we talked how to use liquid helium in ISS...
Illalla mittasin verensokerini. Olisin ollut kerrassaan ihastunut
sellaisesta mittaustuloksesta aamulla. Mutta illaksi se oli ihan
liian matala. Ja sitten olikin yöhoitajien jahtaamista. Sinänsä
hoitajien jahtaaminen olisi ihastuttavaa, mutta tuossa tilanteessa
en ollut ihan onneni kukkuloilla.
Before I was going to sleep, I measured my blood-sugar. And
it was too low! Not much. But in the evening that was rather bad
situation. I have to chase a nurse, who would handle the situation.
Normally chasing nurses would be fun, but not now because I was
much too tired.
No, aloin jo tottua täkäläiseen karmeaan aikaan
tulevaan aamuherätykseen. Mutta voiko noinkin karmea aika
olla totta? Juu, kyllä se valitettavasti oli! Nimittäin
kännykkäni rääkyvä hälytys paljasti,
että kyllä herätysaika oli inhottavan totta.
Was this really the correct time to get up? Of course, I get
used to it. But was it really this early? My cellular phone acted
as alarm-clock. It said, that the time was really getting-up-time.
Horrible!
Olen antanut tänne
vaikka kuinka parannusehdotuksia. Mutta mitä niille on tehty?
Ei yhtikäs mitään! Tässäkin voi vain
huvittuneena todeta Invalidiliiton typeryyden pikkuasioissa. Nimittäin
hälytyspuhelimet ovat tuolla ylhäällä.
Paikassa jossa pyörätuolinkäyttäjä ei
tosiaankaan voi käyttää niitä...
Ihan ensimmäisenä oli tavallinen jumppa. Siinä
oli tälläkertaa tehtävänä mittauksia.
Toisaalta käsieni puristusvoima (eipä ihmaampiä
muutoksia). Toisena oli jalkani paksuuden mittaukset. Kuulemma
tukisukka olisi järkevä. Niinpä kai sitten...
First I had gym. It was at 10AM. In their time it was really
late, in my time horribly early. Some measurements. How pressure
can I produce with my either hand? There wasn't any big changes
prom last time. Good! But then measuring my legs. She said that
thy had just correct measure for such sock. Sigh!
Iltapäivällä
ainoana ohjelmana oli lääkärintarkastus. Missä
lääkäriä näytti eniten kiinnostavan skype.
Voisiko sillä saada aikaiseksi kuvapuheluja? Luulen, ettei
ainakaan nyt!
Kuvan suhteen olin sanonut, että naiset haluavat itsestään
satukuvia, miehet ihan realistisia. Tällaisen painostuksen
jälkeen hän suunnilleen vaati kuvan ottamista...
Doc was interested in skype. Can it transfer videos? Actually
I don't know (or actually I don't even care to know for Windows).
I said him, that women want some kind of fairy-tale pictures;
men realistic. Then he wanted to belong to group "men"..
Tuolla kaukana päässä
on potilainen oma jääkaappi. Jossa pidin kokistani.
Eikä kukaan muu mitään.
In the end was a fridge for patients. But I'm the only patient,
that uses it. There are my Cokes.
Sittenpä kotiin.
Missä odotti kaksi hyvin innokasta kissaa. Ökö
oli ihan sekopäisenä onnesta. Eikä Helmikään
pannut tuloani pahakseen.
Then home sweet home. There were two very eager cats. I move
my texts in that red diskette-holder.