Aika oleellinen osa jumppaa ovat
kävelyyni kohdistuvat harjoitukset.Aika oleellinen osa jumppaa ovat
kävelyyni kohdistuvat harjoitukset.
Niissä pyritään symmetriaan vartalon asennossa
sekä askelpituudessa ja -rytmissä. Ote oikeasta kädestä
auttaa ylävartalon hallinnassa ja ren touttaa käden
spastisuutta (=tahaton lihasjännitys (no joo, ei minulla
ole ihan kauheasti sitä)).
Kesäaikaan (no joo, ei
silloin sikahelteellä) voi varsin hyvin hyödyntää
ulkoilmaa! Talvellahan se ei ole missään tapauksessa
mahdollista.
Kävelymatka on pidentynyt ulkona. 500 m meni ilman istumataukoja, lisäksi matkalla oli vielä porrasharjoittelu. Mutta myönnettäköön, olin aikamoisen väsähtänyt sen jälkeen.
Tässä muuten näkyy jaloilleni erittäin
tyypillinen asento (hienosti sitä nimitetään ulkokierroksi),
jalkani ovat melkoisen voimakkaasti V-asennossa (ilmeisesti minusta
tulisi oikein hyvä mäkihyppääjä). Se
on ilmeisesti ihan geneettinen juttu: asento on siis tyypillinen
minulle. "Oikea" asento olisi epätyypillinen.
Erittäin tärkeätä
kävellessä on lepohetki. Ja esimerkiksi tässä
ei olla mitenkään kaukana, ehkä sata - kaksisataa
metriä jumppapaikasta. Mutta kyllä se lepohetki on kuitenkin
oltava. Varmaankin minä jaksaisin jumppapaikkaan ilmankin,
mutta se loppu ei olisi taatusti erikoisen kivaa kummallekaan
meistä!
Lisäksi minulla olivat rasittuneet vasempaan lonkkaan
kiinnittyneet lihakset. Tai en miunä tiedä mikä:
oli vain kipeätä.
Tässä yritetään
nostaa toinen jalka. Yllättävää kyllä,
se ei näytä ihan hirvittävältä tässä.
Se nimittäin oli!
Ja sittenpä jumpparin tekstiä. Painonsiirto oikealle
jalalle ja vartalon hallinta pystyasennossa tulevat näkyviin.
Keppi on tarpeen!
Kävelyä 12.5.1999.
Tämä tapahtui leikkaukseni jälkeen. Oikea jalkani
(tai oikeastaan polveni) oli aika hervoton - siksi Anita vahtaa
sitä ylenmäärin tarkasti. Minä olen onnistunut
murtamaan solisluuni, siksi tuo kantoside.
Ja uusi kuva pikkuisen
(no, kuukauden verran) tuon jälkeen. Voi aika selvästi
nähdä, että Anita huolehtii asioista yhäti
aika voimallisesti. Kävelykeppinä on nyt muuten kävelysauva.
Se on tullut kovastikin muotiin viimeaikoina. Tai oikeastaan niitä
olisi kaksi, mutta tuo solisluuni estää... Tietenkinhän
ne näyttävät lähinnä suksisauvoilta.
Mutta ei, kyllä ne ovat ihan täysin erilaiset
(tai niin sanoo ainakin tehtaan markkinointigurut, joille on tietenkin
huomattavasti parempi saada myytyä kaksi kuin yksi)...
Seisominen
on jokseenkin oleellinen osa kävelyäkin. En kuitenkaan
hurjimmissa kuvitelmissani uskoisi pystyväni kävelemään
tuostavain. Nyt tarvitsen jonkun tukemaan minua silloin. Tuki
on kylläkin aika henkistä laadultaan!!!
Kesällä
1999 ei kävelty ollenkaan. Silloin minulla oli toipumista
edellisenä keväänä tehdystä leikkauksesta.
Kun ehdotin kävelyä Anitalle kesällä 2000, hän suhtautui asiaan aika skeptisesti. Kun olimme sisällä kävelleet jotain nelisenkymmentä metriä. Ja ulkona olisi matkaa vähintään sata metriä per sivu. Mutta kyllä se sujui ihan hyvin.
Täytyy kylläkin myöntää, että
nimenomaan Anita väsyi tässä. Voin kyllä kuvitella,
että pystyssäpitämiseni ei ole mitenkään
helppo juttu.
Siellä puolivälissä
on penkki. Hänen nimeään en todellakaan muista
(nimimuistini on nimittän kerrassaan surkea); täytyy
siis kysyä Anitalta.
Ilmeisesti annan tässä osoitettani WWW-sivuilleni - siellä tulee tämäkin olemaan. Kuulemma hän oli ollut toisena vetäjänä Bobath-kurssilla, jolla olin aikoinaan (hän on nimittäin toimintaterapeutti).
Ja muutenkin. Hän oli riikinruotsalainen, asunut täällä
14 vuotta. Kuitenkin hän pystyi puhumaan ihan kohtuullista
suomea.
Ja sittenpä
kävely-yritystä syksyltä 2000. Kuulemma tässä
oli nimenomaan se, että Anita oli käynyt parturissa...
14.3.2003.
Jumppaan oli hommattu seisomateline. Nimenomaan "pitkien
luiden" kuormittaminen on aika tärkeä juttu. Jatkuva
taustalla kummitteleva mörkö on osteoporoosi. Sitä
pyritään estämään nimenomaan tämän
seisomatelineen avulla.
Nimenomaan selkärangasta
loukkaantuneille ihmisille tämä on äärettömän
tärkeä hoitotapa.
Jumppari-Anita innostui valtaisasti. Tietenkin osasyynä oli tietenkin näyttää harjoittelija-Niinalle, kuinka moderneja keinoja he käyttivät (siis ei tämä seisomateline ole mitenkään moderni juttu, mutta hienon WWW-sivun käyttö on).
Ollin tapauksessa voidaan harjoitella silloin tällöin
seisomatalineellä, jolloin muuta harjoittelua esim käsille,
yläselälle tai päälle voidaan tehdä samalla,
kun seisotaan. Teline takaa hyvän ja symmetrisen seisoma-asennon,
eikä salli yksipuolista kuormitusasentoa. Ollihan toki seisoo
muutenkin, tuolloin vain korjataan asentoa vähän väliä
normaalimpaan suuntaan. Kun teline takaa hyvän asennon pysymisen,
jäävät fysioterapeutin kädet vapaaksi muulle
toiminnalle. Esimerkiksi oikean käden liikeharjoittelu, oikean
käden toiminnalliset harjoitukset jne (juominen voisi olla
tästä esimerkki - vaikka kuohuviini Wappuna - ei pääsisi
telineessä kaatumaan! (ja tämä ei tosiaankaan
ollut oma ehdotukseni, vaan Anitan tekstiä!)).
18.3.2005
Kävelyssä erittäin oleellinen juttu on liikkeellelähtö!
Kuulostaa typerältä itsestäänselvyydeltä.
Mutta ei se oikeastaan ole sitä!
Ylösnousussa on tärkeää lähteä liikkeelle symmetrisestä (ihan selvästi Anitan ilmaus) asennosta; jalat riittävästi koukussa ja paino etunojassa. Näin noustaan jo valmiiksi hyvään seisoma-asentoon jolloin liikkeellelähtö on varmaa, symmetristä ja turvallista.
Teen aina alussa eräänlaisen "venyttelyn". Ei siinä ole ongelmia, jos seison pystyssä. Mutta jos kävelen, käy väistämättä huonosti...
Sitten tietenkin perusongelma kävelyssä on ataksia (niinköhän se oli). Siinä ongelmana on jokseenkin yhtäkkinen horjahdus. Ei ehkäpä välttämättä erikoisen suuri. Mutta kun sitä yrittää korjata ja sitten korjata korjausta...
Ataksia vaetalossa ja raajoissa tekee liikkumisen epävarmaksi
ja tasapainon horjuvaksi. Ataksialla tarkoitetaan epätarkoituksenmukaista
liikettä.