Tallinna

Käyn ilmeisesti siellä suunnilleen joka kesä. Tässä linkki edelliseen kertaan. Niin, seuraava kerta on varmaankin ihan yhtä kiinnostava.Tämä reissu tapahtui 1.9.1999. Silloinhan pitäisi olla aika syksyistä. Mutta eipä ollut, ei todellakaan. Matka tapahtui muuten melkeinpä heti Käpylän kuntoutuskeskuksesta pääsyn jälkeen (pääsin sieltä 30.8).

Koko homma alkoi luonnollisesti matkalla invataksilla satamaan. Ja invataksi oli myöhässä, kerrassaan paljon myöhässä (no joo, reilut 25 minuuttia). Minä en ollut mitenkään herttaisella tuulella: minun oli herättävä sinä aamuna seitsemältä. Ja sitten vain odottaa, isäni ähkiessä vieressä.

Sitten hakiessa invataksit olivat ilmeisesti oppineet asiasta: nyt oltiin myöhässä vain 20 minuutrtia...

Tässä näkyy Nigulisten kirkko. Sinne on ilmeisesti haudattu joitain etäisiä sukulaisiani. Minulla on päälläni eräänlainen "turvavyö". Se ehkäisee tippumisen pyötuolista: Tallinnan jalkakäytävät (ja kadut myös) ovat äärimmäisen huonoja. Kyntöpelto olisi ylellisen hyvä niihin verrattuna.

Ja siinäpä näkyy käyttämme katamaraani. Se oli aika pieni. Ja sen näki oikein hyvin paluumatkalla: katamaraani pomppi ihan älyttömästi aallokossa.

Pääsimme ihan ensimmäisenä sisään. Joku laivayhtiöstä saattoi meidät ihan henkilökohtaisesti. Tietenkin menimme silloin ihan eteen, parhaille paikoille.

Passintarkastajilla oli aikamoinen dilemma Tallinnan päässä: siellä ei ollut hissiä tai ramppia. Eli passini leimaaminen edellyttäisi suunnilleen puolisen prikaatia riuskoja rajamiehiä minua kantamaan. Tai sitten lähettää yksi alas leimaamaan passini...

Satamasta menimnme postimerkkiliikkeeseen. Josta ostin aikamoisesti merkkejä. Tai ei, ei erikoisen valtaisaa määrää. Joukossa oli vain yksi erikoisen hieno (ja kallis) kuori.

Taustalla näkyy Nigulisten kirkko. Joka on muutettu museoksi. Joka on kiinni...

Ja sittenpä syömään. Ruokana oli pippuripihvi. Siinä oli päällä kokonaisia rosepippureita. Ne ovat koristeellisia, mutteivat eikoisen ärhäköitä maultaan. Ja vihanneksetkin olivat ihan mukavia.

Syöntipaikkana oli Raatihuoneentori. Ilmeisesti siellä keskityttiin lähinnä kaljan raahaamiseen janoisille turisteille...

Ravintelin nimi oli muuten Karl Friedrich.

Syönnin jälkeen olikin vuorossa taidegalleria. Ja nuo portaat johtivat sinne! Eli niiden kiipeäminen ei ollut mitenkään helppo juttu: isäni täytyi tukea minua kerrassaan voimallisesti.

Sitten muutama kuva sisältä galleriasta. Hommasin sieltä luonnollisesti jonkin lisäyksen kissaseinälleni.

Aikamoisen hieno ympäristö siellä. Tyypillisesti nämä (ja oikeastaan suunnillen kaikki muutkin kohteet) näyttävät erittäin hienolta kauempaa. Läeltä katsottuna paljastuu ikävämpi totuus...

Tämä on Mere-keskuksesta. Ja se on ilmeisesti ihan yhtä liberaali copyright-lakien suhteen kuin Mustamäen tori.

Paluumatkalla laivassa isäni paljasti, että hänen selkänsä oli ollut kipeä. Ja kuulemma tappoannos buranaa oli hoidellut asian. Ei! Kuulostaa äärimmäisen huonolta: se olisi pitänyt kertoa minulle etukäteen ja matka olisi jätetty väliin.

Vieraskirjani

Takaisin pääsivulle.