Käyn ilmeisesti siellä suunnilleen joka kesä. Tässä linkki edelliseen kertaan. Niin, seuraava kerta on varmaankin ihan yhtä kiinnostava.Tämä reissu tapahtui 1.9.1999. Silloinhan pitäisi olla aika syksyistä. Mutta eipä ollut, ei todellakaan. Matka tapahtui muuten melkeinpä heti Käpylän kuntoutuskeskuksesta pääsyn jälkeen (pääsin sieltä 30.8).
Koko homma alkoi luonnollisesti matkalla invataksilla satamaan. Ja invataksi oli myöhässä, kerrassaan paljon myöhässä (no joo, reilut 25 minuuttia). Minä en ollut mitenkään herttaisella tuulella: minun oli herättävä sinä aamuna seitsemältä. Ja sitten vain odottaa, isäni ähkiessä vieressä.
Sitten hakiessa invataksit olivat ilmeisesti oppineet asiasta: nyt oltiin myöhässä vain 20 minuutrtia...
Tässä näkyy Nigulisten
kirkko. Sinne on ilmeisesti haudattu joitain etäisiä
sukulaisiani. Minulla on päälläni eräänlainen
"turvavyö". Se ehkäisee tippumisen pyötuolista:
Tallinnan jalkakäytävät (ja kadut myös) ovat
äärimmäisen huonoja. Kyntöpelto olisi ylellisen
hyvä niihin verrattuna.
Ja siinäpä näkyy käyttämme
katamaraani. Se oli aika pieni. Ja sen näki oikein
hyvin paluumatkalla: katamaraani pomppi ihan älyttömästi
aallokossa.
Pääsimme ihan ensimmäisenä sisään.
Joku laivayhtiöstä saattoi meidät ihan henkilökohtaisesti.
Tietenkin menimme silloin ihan eteen, parhaille paikoille.
Passintarkastajilla
oli aikamoinen dilemma Tallinnan päässä: siellä
ei ollut hissiä tai ramppia. Eli passini leimaaminen edellyttäisi
suunnilleen puolisen prikaatia riuskoja rajamiehiä minua
kantamaan. Tai sitten lähettää yksi alas leimaamaan
passini...
Satamasta menimnme postimerkkiliikkeeseen. Josta ostin aikamoisesti merkkejä. Tai ei, ei erikoisen valtaisaa määrää. Joukossa oli vain yksi erikoisen hieno (ja kallis) kuori.
Taustalla näkyy Nigulisten kirkko.
Joka on muutettu museoksi. Joka on kiinni...
Ja sittenpä
syömään. Ruokana oli pippuripihvi. Siinä oli
päällä kokonaisia rosepippureita. Ne ovat koristeellisia,
mutteivat eikoisen ärhäköitä maultaan. Ja
vihanneksetkin olivat ihan mukavia.
Syöntipaikkana oli Raatihuoneentori. Ilmeisesti siellä keskityttiin lähinnä kaljan raahaamiseen janoisille turisteille...
Ravintelin nimi oli muuten Karl Friedrich.
Syönnin
jälkeen olikin vuorossa taidegalleria. Ja nuo portaat johtivat
sinne! Eli niiden kiipeäminen ei ollut mitenkään
helppo juttu: isäni täytyi tukea minua kerrassaan voimallisesti.
Sitten
muutama kuva sisältä galleriasta. Hommasin sieltä
luonnollisesti jonkin lisäyksen kissaseinälleni.
Aikamoisen
hieno ympäristö siellä. Tyypillisesti nämä
(ja oikeastaan suunnillen kaikki muutkin kohteet) näyttävät
erittäin hienolta kauempaa. Läeltä katsottuna paljastuu
ikävämpi totuus...
Tämä on Mere-keskuksesta. Ja se on ilmeisesti ihan yhtä liberaali copyright-lakien suhteen kuin Mustamäen tori.
Paluumatkalla laivassa isäni paljasti, että hänen
selkänsä oli ollut kipeä. Ja kuulemma tappoannos
buranaa oli hoidellut asian. Ei! Kuulostaa äärimmäisen
huonolta: se olisi pitänyt kertoa minulle etukäteen
ja matka olisi jätetty väliin.