22.4.1991 - 5.7.2010
Eli täytyipä tehdä sitten jonkinlainen kotisivu kissallekin. Tai oikeastaan kait luonnottomampaa olisi, jos en tekisi.
Helmin syntymäika on 22.4.1991. Se on ihan tavallinen maatiainen; tosi hyvänvärinen vain. Turkki on täysin harmaa; kaulassa on ihan muurtamia valkoisia karvoja. Hännässä saattaa hyvässä (hyvää tuuriakin on oltava) valaistuksessa erottaa juovallisuutta.
Aiemmin se piti silittämistä ihan kauheana rääkkäyksenä. Syyliinjoutuminen teki kidutuksesta ihan kestämättömän. Nyt mielipiteet eivät ole niin jyrkkiä: "jos typerät ihmiset haluavat olla typeriä, niin senkus".
Normaali päivä on luonnollisesti hyvin yksinkertainen: pääosa ajasta menee tietenkin elämän tärkeimpään asiaan: nukkumiseen. Ikkunasta täytyy tietenkin katsoa ilkeitä pikkulintuja (yhden idiootin (täytyy olla kerrassaan luonnonvalinnassa hävitettävä jos antaa itsensä kiinni sisäkissalle) se onkin saanut kiinni parvekkeelta).
Ruokamieltymykset ovat kerrassaan tärkeä juttu.
Tästäpä voi ladata kerrassaan valtaisan kuvan Helmin pärstästä. Se on otettu 19.5.1999.
Viikonloppuisin se saattaa päästä vierailemaan vanhempien kissan (Nilla) luona Uusmäessä. Valjaissa. Ja automatkatkin sujuvat ihan hyvin. Tosi epäkissamaista! Kesällä edustaa tietenkin täydellistä onnea nurmikolla kärpäsien jahtaaminen...
Tämä on tietenkin aivan hirvittävän nolo tilanne; mutta minkäs sille voi, Olli haluaa niin.
Ja Olliakin on syytä ymmärtää: noin iso koko jättää aivot aika onnettomiksi jätteiksi. Olli ei opikaan oikeastaan yhtikäs mitään: esimerkiksi suihku on selkeästi paha paikka (siellähän kastuu), kutta jälkeenjäänyt Olli-raukka ei opi sitä.
Uusmäessä
tehdään sitten näin - sitä muuten
nimitetään
maattamiseksi. Eli pitkä remmi (suunnilleen kymmenmetrinen)
pannaan tapilla kiinni keskelle pihaa. Toiseen päähän
kissa...
Tutustumista ihmeisiin
Uusmäessä. Elämähän on ihmeitä
täynnä!
Ruoan saamiseksi on yritettävä
jotenkin miellyttää Ollia. Onhan se tietenkin aika
nöyryyttävää,
mutta minkäs sille voi!
Mutta vihdoin ja viimein ruokaakin
tulee! Siis luultavasti pahaa ruokaa. Mutta eihän sille ilmeisesti
voi yhtään mitään.
Ja tässäpä on suurta närää aiheuttanut tilanne. Kun Olli nukkui selällään, minä asetuin makaamaan jalkojen väliin. Mutta siitäpäOlli ei pitänyt, se kuulemma ehkäisi vapaata kääntyilyä. Pitkien neuvottelujen jälkeen viisaampi alistui: nyt asetun tuolla tavoin hänen kylkensä päälle. Ja molemmat pitävät...
Nyt uudessa paikassa Rautakiskonkujalla nukun tuossa paikassa
pikeastaan joka ilta. Vaikka tilaa olisi yllinkyllin muutenkin.
Olli
on
hommannut sänkyynsä uudenlaisen lampun. Loisteputki
tai jotain sinnepäin. Minä en pidä sitä
minään hyvänä muutoksena! Ai, sitä mukavaa
kunnon hehkulamppua. Sen alle kun meni makaamaan, niin ihanaa
lämpöä riitti. Mutta nykyisessä on vain
varjopuolet:
valo. Kuka sellaista muka tarvitsee? Täytyy vain yrittää
puristaa epätoivoisesti silmia kiinni.
Ihana juttu on sellainen "lämmin peitto" (Metsovaaran tekemä, kait). Se tuo mieleen oman emon. Ja ihan varmasti siitä tulee maitoa, kunhan vain imee riittävän tarmokkaasti!
Nyt ollaan sitten "uudessa
paikassa". Sopeuduin itseasiassa tähän aikamoisen
nopeasti ja hyvin, Olli oli ainakin pelännyt huomattavasti
pahempaa. Varmaankin se muutonaikainen
seikkailu oli vaikuttanut asiaan aika huomattavasti.
Tyypillinen päivähän koostuu lähinnä nukkumisesta. Mikä muu voisikaan olla yhtä oleellista?
Aamu alkaa tietenkin siitä, kun Olli nousee jotenkin pystyyn.
Joskus kymmeneltä, yhdeltätoista. Hän syö
silloin aamiaista (pari leipää ja bulgarianjugurttia,
jossa mysliä (jäniksenpapanoita sahajauhoissa)). Itse
minä viihdytän itseäni katselemalla ikkunasta
ilkeitä
pikkulintuja. Sen jälkeen Olli menee (mahdollisuuksien mukaan)
petiin uudestaan pariksi tunniksi. Minä menen mukaan, etten
vain unohtuisi. Tämän jälkeen Olli syö pikaisesti
lounaan ja lähtee jonnekin. Ilmeisesti hän palaa joskus
neljän tienoilla - mistäs minä sen tietäisin,
minähän nukun. Illalla Olli töllää
yleensä
telkkaria. Minä kiroilen ikkunasta näkyville pikkulinnuille.
Myöhempään aikaan (kun telkkariohjelmat ovat loppuneet)
Olli puuhaa tietokoneidensa kanssa. Minä itse nukun Ollin
pedissä - jumalaisen iso! Täytyy kuitenkin varoa, milloin
vain voi Olli-hirviö iskeä. Tällöin hänen
oikeastaan ainoa tarkoitus on kiduttaa onnettomia kissaraukkoja.
Lopulta joskus kolmelta, neljältä hän tulee nukkumaan.
Ja kun valot sammuvat, tapahtuu hämmentävä muodonmuutos:
Olli-hirviö muuttuu ihan mukavaksi emokissaksi. Zzz...
Kevät on tullut! Hiphei
ja hurraa! Aurinko lämmittää aivan ihanasti. Minä
makaan tämän vakottimen päällä (skanneriksi
Olli sitä sanoo; minä nimittäisin sitä
nukkumispaikaksi)
ja saatan kiroilla pikkulinnuille. Se on elämän
päätarkoitus!
Edessä näkyy muuten sanakirjoja. Niitä Olli tarvitsee
joskus - ei kovin usein!
Helmi pomppasi 1.5.-98 parvekkeeltani alas! Täytyy vain toivoa, että jaetut ilmoitukset herättävät jonkun mielenkiintoa. Onhan minulla uusikin kissa (Ökö), mutta eihän se tietenkään ole läheskään sama juttu!
4.5 Helmi tuli sitten takaisin. Tai ei voi sanoa, että
tuli, kyllä se oli enemmän raahaamista.
Oikein
tärkeä juttu on tietenkin, se että on kuva, jossa
ovat molemmat. Voi kyllä havaita oikein erinomaisesti, ettei
Helmi erikoisemmin pidä tilanteesta. Toinen vastaava kuva
on tietenkin Ökön sivulla.
Helmi Rautakiskonkujan
parvekkeella.
Hän tuijottaa hieman levottomasti tuolin alle (Ökö
on siellä).
Kyllä maailma on paha paikka! Ihan viattomasta karkureissusta rankaistaan Ökön kaltaisella vitsauksella. Enää ei tarvitse mietiskellä maailman pahuutta - nyt on selkeä osoitus siitä!
Ja Ökö makaa tässäkin kuvassa, jossain tuolla ylälaidassa. Siellä on hänen mielipaikkansa.
Helmi on oikeastaan liiankin kiltti Ökölle!
Väistää
sitä aina! Ei se ole hyvä...
Tosi
idyllinen
tilanne! Molemmat katit urvahtaneet parvekkeeni keinuun.
Eli kyllä se iljetys rauhoittuu aina sillointällöin.
Ja ikääntyessään vielä paremmin. Toinen
kuva samasta tilanteesta löytyy pikkuiljetyksen
omalta sivulta.
Ja lisää
idylliä!
Joskus katit syövät näin idyllisesti. Ei
kylläkään
läheskään aina, yleensä pikkuiljetys karkoittaa
Helmin pois ruoan ääreltä. Ja Helmi on kiltti,
se vain väistyy!
4.7 molemmat kissat pääsivät Uusmäkeen. Siitä on juttua pikkuiljetyksen sivuilla.
Olli (tai oikeastaan Pappa) pani ikkunaan hyttysverkkoa. Joka pantiin tiukasti nastoilla kiinni. Mutta Ökö-idiootti onnistui nyppimään niitäkin irti (ilmeisesti sillä on jotain naskaleita hampaiden tilalla). Sittenpä niiden nastojen päälle pantiin ilmastointiteippiä. Rumaa, mutta toimivaa.
Aikaisemmin kissat oli pantu makuuhuoneeseen tuntikausiksi
tuuletuksen ajaksi. Kun noista avoimista ikkunoista oli
äärimmäisen
huonoja kokemuksia molempien tuperysten kohdalla...
Helmi on joutunut
syrjään pikkuiljetyksen myötä. Mutta kyllä
se näyttää luonnistuvan temppuilu häneltäkin...
Helmi on aika
syrjäänvetäytyvä.
Eli on oikeastaan jokseenkin hämmästyttävää,
että se asettui keskelle ruokapöytää noin.
Mutta tämä on
"looda-jossa-pidetään-tärkeitä-asioita".
Johon ei juurikaan kosketa...
Ja tässäpä katit ovat vuoteellani nukkumassa.
Syksyllä
2002 Helmi oli keksinyt, että tuon telkkariputken
päällä
on kerrassaan ihana paikka maata. Eikä Ollikaan häiritse
ihmeemmin
Tämä on syksyltä 2003. Tuo maksettuja laskuja sisältävä looda on selvästi Helmin mielipaikkoja.
Ja miksei olisikaan: siinä on kohtuulisen lähellä
Ollia hänen touhutessaan tietokoneella. Eikä ole oikeastaan
minkäänlaista riskiä joutua syliin tai
siliteltäväksi.
Ja
kyllä
se ulkonäkö
oli ihan sama keväällä 2005. Jos ihan kauheasti
haluat, voit ladata tämän kuvan alkuperäisversion.
Sen hirviökoko (5 218 743 tavua) selittänee ihan hyvin
haluni skaalata kuvia pienemmiksi.
Saunan ovi aukeaa, jos kahvaa tuijottaa riittävän intensiivisesti. Kieltämättä niin tapahtuukin: Olli avaa oven.
Mutta onko se merkki älykkyydestä? Enpä sanoisi...
Minä en tosiaankaan saa Helmiä syliini! Kyllä sillä on ihan selvät sävelet asiassa, se menee ihan simppelisti pöydän alle. ja siellä se on ihan turvassa.
Niinkuin tästäkin kuvasta näkyy, se on oikeastaan
ihan tyytyväinen sylissä. Mutta tässä kuvassa
ei ole ääntä: se kyllä mouruaa aika pahasti.
Kyllä minäkin sain napattua sen kiinni. Ei se oikein tilanteesta pitänyt. Mutta toisaalta se ymmärsi oikein hyvin, ettei tilanteelle voinut mitään. Eli ruma huuto oli ilmeisesti riittävä juttu.
Tässä ei valitettavasti ole ääniuefektejä
mukana. Eli aaria oopperasta "Minua kidutetaan julmasti"
jää kuulematta...
Älysin, ettei Helmistä ole oikeastaan ollenkaan videoita. Syy on tosin aika selvä: se ei taida ihmeemmin haluta.
Mutta nyt isäni antoi sen syliini. Eikä mitään ihmeempää vastaanämpyilyä ollut. Oikeastaan taisi olla oikeastaan ihan kiva kokemus.
Ja siitä napattiinvideota, aikamoisen iso juttu (7 394
022 tavua).
Helmi
oli
jonottamassa Sinin syliin. Se ei edes huomannut minua. Mitä
ilmeisimmin tosi kauhistuttava töppö.
Näiden
kuvien perusteella Helmi on varsinainen sylilapsi. Näin ei
tosiaankaan ole: kuvat on otettu vain kerrassaan poikkeuksellisissa
tilanteissa.
Olen
aiemmin
kuvitellut, että Ököllä
olisi yksinoikeys olla typerän näköinen. Mutta nyt
Helmi räväytti!
Se ilmeisesti aivan yksinkertaisesti unohti
kielen ulos nuoltuaan itseään. Ja tuo on niin valtavan mukava
paikka, ettei kannata nähdä vaivaavetää kieli
sisään.
Joskus
talvella 2008-2009 Helmi alkoi maata melko lähellä
tietokonettani. Siis niin lähellä, että häntä
saattoi helposti rapsuttaa. Ilmeisesti hän ymmärsi, että
rapsutus on oikeastaan ihan kiva juttu. Ja se ei ilmeisesti ole liian
alentava juttu.
Surkean epäonnistunut kuva. Kamerassa oli
jäänyt päälle salamaton tila. Mutta tapaus
oli niinkin hupaisa. Menin suihkuun. Helmillä on tapana
istua suihkujakkarani alla. Nyt tulin sinne ja panin oven kiinni. Ja
sitten vesi päälle.
Ökö olisi esittänyt aika voimakkan ja
äänekkään vastalauseen. Se inhoaa aika voimakkaasti
vettä.
Mutta Helmi vain kastui.
Sitten Helmi
älysi, että suihkukaapin alta voisi ryömiä. Se
edellyttäisi aika voimallista laihdutuskuuria.
Eipä
oppi
asiasta ole uponnut. Nimittäin se tuli nyt (17.7.2009)
suihkuun ja kastui aika perusteellisesti. Mutta se ei pidä asiasta
ollenkaan mekkalaa. Huomasin hanet siirryttyäni
käyttämään käsisuihkua. Silloin alkoi
selkäni takana tuntua innokasta vääntelehtimistä.
Se on kerrassaan
hämmästyttävää. Ja oikeastaan aika
typerääkin - kyllä edellisestä kerrasta olisi
pitänyt oppia edes jotain.
Kaikkein kamalinta oli tietenkin se, että hän joutui syliini.
Nurmikolla:
Sohvalla:
Istumassa:
Sain Helmin valmistujaislahjakseni. Sisareltani ja hänen Mika-mieheltään. Olin ilmaissut huomattavan selkeästi, että haluaisin kissan (itseasiassa ystäväni olivat myöskin miettineet kissan hommaamista).
Olikin jo varattu kissoja - kaksikin. Ja hyvissä ajoin Musta ja valkoinen pentu. Joista voisi sitten valita suloisemman. Kun he lopulta pääsivät siihen paikkaan, saivat he kuulla, että molemmat pennut oli jo annettu pois. Paniikki.
No, eläinkauppaan. Siellä olikin ilmoituksia poisannettavista kissanpennuista. Ja yksi vaikutti lupaavalta. Sinne. Helmi oli viimeisin pennuista. Emo oli (katkerasta kokemuksesta) oppinut, että aina kun taloon tulee vieraita ihmisiä, yksi pennuista häviää. Tällainen hirveys on estettävä kaikin mahdollisin tavoin: pentu hampaisiin ja piiloon. No, jonkin ajan kuluttua ne tulivat esiin.
Vihdoinkin selitystä. Nimipäivä, joka oli silloin kun lopulta valmistuin oli "Helmi" (siis se lopullinen osastoneuvoston kokous). Eli siitä nimi. Vaikka kyllä nimi sopii ihan mukavasti harmaalle kissalle.