Kaupunkireissu 11.7.2003

In city, July 11th, 2003

Tänään kokeilin sähköpyörätuolin käyttöä kaupunkireissulla. Ensinnä kävin HYKSin apuvälineyksikössä viemässä vanhan niskatukeni. Ja tässä on muuten uusi. Niistä sähkäreistä vastaava jumppari ei varsinaisesti ollut onnellinen, kun olin oma-aloitteisesti tehnyt tällaisen vaihdon. Mutta nähtyään erinomaiset tulokset...

Täytyy todellakin myöntää, etten ollut mitenkään erikoisen hyvällä tuulella. Minkäs sille voi! Olin nyt ihan ensimmäistä (ja saamieni kokemusten perusteella myös viimeistä) kertaa kaupungissa kokeilemassa sähkäriä.

Ensin tuolla hissillä katutasolta tunneliin. Siinä meni oma aikansa, että sain pyörätuolini sopivaan asentoon odottamaan hissiä. Jonka jälkeen saatoin painaa tilausnappia. Hissin tulo kesti kauan (kuulemma ihan tarkoituksella).

Ja sielläpä olikin tosi tympeä ämmä lastenvaunujen kanssa. Eli minun oli pakko peruuttaa (jolloinka tietenkin huolellisesti valmistelemani asento meni). Sitten hissin ovet menivät kiinni (ja mitä tämä ämmä teki? Ei yhtikäs mitään!). Onneksi hissi ei sentään lähtenyt pois.

Ja täytyy myöntää, että ämmän syntyperä (varsin epämääräinen mielestäni) ja käytöstavat saivat aika voimallisen käsittelyn hissimatkallani...

Today I was in city. I have to practice use of my electric wheelchair in city-trip. And actually I understood, that I'm not going to use it! Because it was really quite impractical to use there. Because it requires quite much space.

And I had really quite bad feelings. But those have just no part in my experiences.

Asematunnelissa on kerrassaan ihana lattiamateriaalia. Pyörätuolissani on vaihteet 1-5. Tämä olisi selvästi vaihteen '5' paikka: kunnon hurjastelua. Ylhäällä on nerokkaasti mukulakiviä. Niillä on jyristettävä vaihteella '1'. ja sekin on turhan iso.

Onnettoman epäterävä ja tärähtänyt kuva!

Okay, I can easily admit, that this picture is really bad: very unsharp. But this floor! Really ideal thing for my wheelchair.

Actually I might use highest gear in my wheelchair. And have highest possible speed. But I didn't naturally do it, I'm so nice guy...

Anttilassa oli koko hyllyllinen Uunoja! Ja muitakin Speden leffoja. Nyt otin "Päkähullun Suomen". Se on juuri sopivan aivotonta mössöä!

Pääongelmana on tietenkin se, ettei minulla on vielä erikoisen valtaisaa kokemusta. Toinen - kaupoissa selkeästi esiin tuleva - on se, että jalkalaudat ovat oikeastaan yhtäkaukana kuin minin käteni ulottuvat. Eli kaikkien tavaroiden ottaminen edellyttää aikamoista operaatiota. Ja minä kun olen melko likinäköinen: se etäisyys on todellakin ihan liian kaukana minun näkökykyni kannalta. Silloin sellainen tavaroiden katselu jää aikamoisen heikoksi.

Anttilan vierellä ollut lemmikkieläinliike oli lopettanut (tai sitten sille oli tullut konkurssi). Tarkoituksenani oli nimittäin ostaa kissoilleni remmit (valjaat niillä on jo, mutta taluttimet ovat heikossa kunnossa). No joo, Stockalta...

First I want to go to pet-store. But there wasn't such anymore! Maybe busted or something like that. Okay, I'll get them from Stochmann.

Then I went to Anttila. That place is for DVDs. But I can't go to cramped places with my wheelchair.

But luckily these Finnish films were in good place. I took one: "Pähkähullu Suomi" (="Nutty Finland"). There a tourist arrives to Finland. And experiences all odd quirks of Finland (especially sauna).

T-paitaliike oli ihan kirjakaupan vieressä. Asenne tässä kaupassa oli kerrassaan uskomattoman surkea. Päämyyniartikkelina olivat eri kaupunginosian nimikkotekstillä varustetut t-paidat.

Mutta liikkeessä oli sisällä portaat (ei sinne paljon muuta mahtunutkaan). Eikä kukaan tullut auttamaan. No joo, ne olivat oikeastaan aika rumia. Eikä siinä ole paljoakaan "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista".

This shop has T-shirts. And huge stairs inside (actually there isn't anything else). So, not for me!

Yllättävää kyllä, suihkulähteen luona ei ollutkaan terassia! Kun yleensä tuo baariporukka käyttää sääennustuksensa perustyökaluna allakkaa.

I've got several pictures of this place!


Olli Arnberg <oar@arnberg.fi>

Vieraskirjani

Takaisin pääsivulle.

Guest book

Back to mainpage.