Olli
Arnberg
Info in
English Suomeksi
Ihan ensimmäisenä on syytä antaa kaikki yhteystietoni. Eli jos
haluat jostain kummallisesta syystä käyttää
etanapostia, on sekin osoite siellä.
Niinkuin näette, oikea puoleni on aika
iljettävästi halvautunut. Siitä johtuen olen
työkyvyttömyyseläkkeellä. Eihän se ole
mitenkään iso, mutta minkäs sille voi. Elikkä terveysjutut ovat
oikeastaan aika tärkeitä. Tai en minä tiedä.
Lääkäreillä ilme vinksahtaa, kun he saavat
luettavakseen puhelinluettelonpaksuisen tiivistelmän
sairauskertomuksestani.
Normaaliusti asun Rautakiskonkujalla
yhdessä kissani kanssa. Vanhempi Helmi
(vanhempi,
arempi ja harmaa (se harmaus ei johdu ollenkaan iästä)) piti
valitettavasti lopettaa. Nyt Ökö
(huomattavasti aktiivisempi ja nuorempi (vaikkei se erityisen nuori
olekaan)) on yhdessä Lumikiteen
("Lumi" lyhyesti) kanssa (täysin
valkoinen). Kävin katsomassa kerran myös rotukissoja. Vanhempani asustavat Uusmäessä. Siellä
heidän kanssaan asuu myös heidän Ruffe-koiransa.
Kaikenlaiset juhlat ovat erittäin oleellinen osa
kulttuuriamme (tietenkin, sehän on oikeastaan kulttuurin
määritelmä). Vuosittaisessa
rytmissä olevat juhlat ovat tyypillkisesti oikeastaan aika
kirkollista perua. Vaikkakin uskonnollisuus on häipynyt aika
täydellisesti. Toinen vuotuinen juttu ovat tietenkin eri
ihmisten syntymäpäivät
ja muut vastaavat. Ja sitten on tietenkin kaikenlaisia tapahtumia.
Normaalissa elämässä tietokoneet,
sähköpostit, digikuvaus ja omien WWW-sivujeni (niitä
onkin kertynyt aika valtaisa määrä, suunnilleren 1500
kappaletta vuoden 2009 alussa) tekeminen on minulle aikamoisen
tärkeä juttu.
Tietokoneitani ylläpitää Ari Mujunen.
Kyllähän muutakin osaa tehdä, mutta niitten kanssa
hän tekee ihmeitä. WWW-sivujani hoitelee apache. Ja ihan
kivasti se on hoidellut homman: suunnilleen 10 miljoonaa hakua
alkuvulodesta 2009. Tämän laskee analog
joka aamu kello 10. Olen saanut pantua sivuilleni myös webcamin ja lämpötilan
tarkkailun. Se
kertoo erittäin hyvin,
miknkälaista täällä oikeastaan on.
Opiskelin aikoinani Otaniemessä. Sähkötekniikan
koulutusohjelmassa. Sovellettua elektroniikkaa ja erityisesti
sulautettuja järjestelmiä. Olin oikeastaan
tietotekniikan koulutusohjelman toinen opintosihteeri!
Edeltäjäni Jouko Nieminen oli suunnitellut perusopintoja.
Sain joitain
ideoitani myös läpi siihen. Ideana oli saada aikaiseksi
tietoinsinööreja, eikä jonkinlaisia hyviä
tyyppejä (sellaista varten koulutamme jo kyltereitä).
Tein sitten siellä myös
joitain jatko-opintoja. Siis
eihän minulla ollut mitään järjellistä ideaa
niiden suhteen. Senkuin vain kivaa!
Aiemmin tein keikkoja kaupunkiin
aika usein (siis Helsinkiin, vaikkakin Espookin on Suomen toiseksi
isoin kaupunki). Nyt olen saanut käyttööni
sähköpyörätuolin. Sillä teen keikkoja
läheiseen Sellon kauppakeskukseen ja muuallekin. Samalla olen
napsinut kuvia joistain "peruskohteista".
On
ihan
kivaa
nähdä
niissä
muutoksia
vuodenaikojen
ja
vuosien
mittaan.
Satuin innostumaan joskus ruokaresepteistä.
Mutta
valitettavasti
se
jäi
aika
vähään.
Tosi tärkeitä juttuja minulle ovat tietokoneet.
Tässä on jotain Nilla-tietokoneeen
päivityksestä
lokakuussa
2010. Nyt tietokoneilla on oma UPS.
Uusimmat sivut
Uusissa sivuissani on lopussa
päivämäärä punaisella.
Päivämäärä tarkoittaa, milloin sivu on tehty!
- Lätkän
loppuottelu (16.5)
- Elektroninen
ovisilmä (14.5)
- Äitienpäivä
(10.5)
- Pippalot
luonani
Wappupäivänä (4.5)
- Litium-tietokone
(4.5)
- Wappu
(4.5)
- Wappuvalmistelua
(2.5)
- Lumia
leikataan (29.4)
- Pääsiäinen
on
valmis
nyt (26.4)
- Kissat vaihtavat
mielipiteitä (26.4)
- Pitkäperjantai (24.4)
- Amatööriteatteria
(22.4)
- Pääsiäismunia
(20.4)
- Pääsiäinen
alkaa;
eduskuntavaalit (18.4)
- Lumin
koulutusta (14.4)
- Ennakkoäänestys
(14.4)
- Lumi yrittää livahtaa (7.4)
- Lumi ja sisäikkuna (7.4)
- Maalaismarkkinat
&
synttäriläjä (5.4)
- Sello &
Celia (30.3)
Seuraava kuukausi
(Toukokuu)
Edellinen kuukausi
(Huhtikuu)
|